TUKKILAISROMANTIIKKAA JA AIKAKAUSIEN MUUTOKSIA



Armas Luukkonen


Kun 1910- ja 1920-luvuilla ei ollut autoja niin tukit ajettiin vesistöjen varsille hevosilla. Tärkeimmät vesistöt olivat Vuoksi ja Saimaan kanava. Väliväylänä oli Hiirenjärvestä eli Suokumaanjärvestä lähtevä Hiirenjoki. Hiirenjoella uitettiin 1920-luvulla paljon tukkeja. Tukkitelat alkoivat Hiiren sillan yläpuolelta ja niitä oli pitkin jokivartta. Suurimmat tukkitelat olivat Nupposen yläpuolella, minne tuli tukkeja Keppilänjärven, Pellin, Ikosen ym. Kivisuon takaisista metsistä. Toinen suurempi tukkilaanipaikka oli Kässärissä Salakkakosken yläpuolella. Sinne tuli tukkeja lähimetsistä sekä Askareenjärven, Puhakan, Hämäläisen ja Ikosen metsistä ja kaikista jokirannan metsistä. Ostajana oli A. Ahlström Osakeyhtiö. Piiripomona oli Saastamoinen ja uittopomoina Kaasalainen ja Niiranen.

Kun kevät alkoi sulattaa lumia niin Luukkosen mutkaan tuli puomivitsaniput ja puoshaanvarsia. Puomipuiden lovien teko alkoi. Kun puomit oli laitettu Luukkosen lampeen ja Nupposen yläpuolelle Allaanjoelle niin telojen purku jokeen alkoi. Se oli alkuun hauskaa ja mielenkiintoista työtä, mutta kun teloista oli viimeinen pölli joessa, niin voimatkin olivat lopussa. Telojen purku alkoi Hiirensillan luota ja se jatkui pitkin joenvartta sitä mukaa kuin uitto edistyi.

Olin vuodesta 1926 alkaen kolmena vuonna uittohommissa. Olin laskemassa kotilammella puomista tukkeja koskeen. Kun puomivitsa katkesi niin suma alkoi lähestyä koskea. Otin suuren tukin jalkojeni alle, mutta se teetätti tukkilaisvalan ja koskensuu alkoi jo lähestyä, kun uittokaverina ollut vanhempi mies Noku kurkotti minulle hakavartta niin että pääsin rannalle. Seuraavina vuosina olin koskipaikoissa myllyn alapuolella ja sinnekin tuli muutamia pahoja ruuhkia, joiden selvittäminen oli elämän ja kuoleman välillä olemista. Sain kyllä tästä työstä parhaan tuntipalkan, joka oli 2,75 markkaa tunti. Salakkakoskella oli oma porukka, mutta siellä ei ollut paljon ruuhkia.

Kun tukit oli saatu koskista alas ja juonteet puretuksi, tukit uivat tasaisena virtana jokea myöten Kuurmaan. Uittoporukka väheni kolmannekseen. Kuurman sillalla pidettiin tukkilaistanssit ja monen kohdalla se oli uiton loppu. Vähitellen autokuljetukset tulivat käyttöön, mutta paljon ajettiin vielä hevosillakin. Patjas ja Laitinen perustivat raamisahan Kuurmanpohjaan. Sinne ajettiin tukkeja aina Konnusta saakka. Sahalta ajettiin sitten hevosilla valmis tavara Jääsken asemalle, missä lastaus rautatievaunuihin tehtiin kantamalla. Lankku kannettiin yhden tai kahden miehen voimalla olkatyyny olkapäällä vaunuihin. Kun siihen aikaan näki leveäharteisen 180-senttisen miehen niin hänet määriteltiin lankunkantajaksi.

Suurin muutos on tapahtunut maatalouden kohdalla. Ennen Kuurmanlaaksossa viljeltiin heinää ja viljaa kaukana rannoilta. Nyt koko Kuurmanlaakso rajalta Käriniemen Haavikkoon kasvaa vain heinää ja suuret karjalaumat kulkevat syöden ja juoden missä sattuu ja tehden tarpeitaan rantavesiin saastuttaen vesistöjä. Navetat ovat rantatörmällä ilman virtsakaivoja. Näin ovat ajat ja tavat muuttuneet suloisessa Suomessamme ja raukoilla rajoillamme.