KUURMAN KAUPPA OY



Helka Lallo o.s. Ikonen


Elettiin vuotta 1938. Euroopassa liikkui mustia sotaa enteileviä pilviä, mutta ne olivat kaukana. Suomessa elettiin hyvin, ja jokainen pyrki taloudellisesti yhä parempaan. Isä oli jo pitkään ollut sitä mieltä, että vauras Kuurmanpohjan kylä tarvitsee toisen kaupan siellä jo ennestään olevan osuuskaupan sivumyymälän lisäksi. Huhuttiin myös, että sivumyymälät myyvät kehnompaa tavaraa kuin päämyymälät. No, se tuntui kyllä järkeenkäyvältä.

Niinpä isä yhdessä erään imatralaisen kauppiaan kanssa perusti Kuurman Kauppa Oy:n. Imatralaiskauppias oli mukana vain yhdellä osakkeella, mutta hän toi yritykseen maanviljelijältä puuttuvaa ammattitaitoa.

Kaiken kaikkiaan kauppa oli rohkea yhden miehen yritys. Perhekään ei totisesti alkuun antanut tukeaan. Äiti, Elvi-sisareni ja minä vastustimme hanketta kaikin voimin, varsinkin äiti. Mielestämme isossa talossa oli muutenkin pienelle perheelle ylen määrin työtä. Talon toisessa päässä oli kuitenkin riittämiin tilaa kauppahuoneelle, avaralle käsivarastolle ja muulle tarpeelliselle. Talossa oli sitä paitsi ollut aikaisemminkin sekatavarakauppa jo ennen kuin vanhempani sen ostivat.

Asianmukaiset kauppakalusteet, hyllyt, laatikot, vaa´at ynnä muut saapuivat paikalle aikanaan. Kohta alkoi tulla tavaraa viipurilaisista tukkuliikkeistä. Perheen vastarinta laimeni hiljalleen. Eniten perhettä taisi hermostuttaa uusi myymälänhoitaja, joka tuli Viipurista lehdessä olleen ilmoituksen perusteella. Tämä Elma Paukku oli kuitenkin varsinainen yllätys. Hänen ammattitaitonsa ja karjalainen puheliaisuutensa viehättivät kyläläisiä alusta alkaen. Sanoipa eräskin kylän ukko: Siell on nii mukava kauppias. Se on nii ystävälline miul vanhallekkii. Erityisesti Elma Paukku viehätti yhtä Kuurmanpohjan poikaa, josta tulikin hänen aviomiehensä. Tässä vaiheessa perheen naistenkin mahdollinen vastahankaisuus myymälänhoitajaa kohtaan oli muuttunut ylpeyden sekaiseksi ihastukseksi.

Kun Elma Paukku ajan tullen muutti pois, minä jäin huolehtimaan myynnistä. Tilapäisenä apulaisena minulla oli yrityksessä olevan kauppiaan nuori poika. Myymälänhoito oli mielenkiintoista ja opettavaista. Sekatavarakaupassa piti olla kaikkea mahdollista tilpehööriä, ja lisää tilattiin aina sen mukaan, mistä kysyntää oli. Hevosenkenkiä, nauloja, harjaterästä, kaikkea löytyi. Asiakkaat olivat osaavampia kuin myyjät, joten hyvin selvittiin.

Jauhot, ryynit, sokerit ja muut mitattiin vaa´alla. Pakkauksia ei ollut eikä muovista tietoakaan. Paperipusseja sen sijaan oli kaikkia kokoja, kaikille kilomäärille, ja tiskillä oli valkoista käärepaperia ja isoja ruskeita paperiarkkeja. Oli kauppiaalle näytön paikka sitoa punnituista tavaroista paketti. Piti olla silmää, jotta sai sovitetuksi erikokoiset pakkaukset yhteen pakettiin ja narulla kiinni. Kasseja ei siihen aikaan harrastettu.

Apupoika parka oli aina pulassa. Hän ei ollut tottunut pakettien tekoon, ja pussi pullahti pois juuri kun hän oli saamaisillaan koko nivaskan vangituksi naruun. Kun vielä asiakas silmä tarkkana seuraa toimitusta, niin kyllä pojan posket alkavat hehkua.

Myymälässä tuoksui viehättävältä. Siellä vallitsi puhtaan raikas rusinan tuoksu, lisämausteena kahvi ja karamellit. Tässä puodissa ei enää riippunut katossa rinkeleitä eikä hevosvaljaita niin kuin vanhemmissa sekatavarakaupoissa.

Kaupankäynti muutti luonnettaan jo vuonna 1939. Silloin tuli voimaan liikevaihtovero ja silloin sai olla tarkkana, mikä tavara kuului lain piiriin. Tuolloin Ilmaantuivat myös ensimmäiset ostokortit, jotka enteilivät jonkinasteista elintarvikepulaa. Mutta silloin ei totisesti osattu vielä aavistaa, mitä tuleman piti, ja hyvä niin.

Vuonna 1940 maaliskuun 20. päivänä me jouduimme lähtemään viimeisinä Kuurmanpohjan kylästä karjoinemme ja tavaroinemme katkeran pakkorajan toiselle puolelle. Myös kaupan varastoa oli saatu jonkin verran siirretyksi rajan yli, ja sitä myytiin myöhemmin vuokratiloissa aina seuraavaan, vuonna 1941 tapahtuneeseen evakkoon lähtöön saakka.

Kun tätä nykyä tekee ostoksia tavarataloissa ja suurmyymälöissä, ei voi olla kaipaamatta myyjää, joka kysyisi mitä saa olla, joka auttaisi ja palvelisi. Mutta ihminen, tuo mukautuvainen olento, tottuu melkein mihin vain. Juoksee moneen kertaan samat hyllyt ostoskärryjensä kanssa ja on onnellinen, kun tavaraa on.