|   | ![]() |
  |
KUURMANPOHJAN OSUUSKAUPAN ALKUVUOSIAErkki Haukka |
![]() |
|
Tietääkseni Jääsken osuuskaupan Kuurmanpohjan myymälä avattiin vuonna 1912. Isäni oli myymälänhoitajana
vuoteen 1928 asti, jolloin hän siirtyi Säkkijärvelle Osuuskaupan johtajaksi. Ollessaan Kuurmanpohjan kaupan myymälänhoitajana hän osti pieniä maapaloja, jotka olivat lähellä äitini Hatakanmäen tilasta saamaa maa-aluetta. Vuonna 1949 isäni jälkeisessä perunkirjoituksessa oli 19 rekisteröityä maa-alaa. Tämän takia juuremme olivat Kuurmanpohjassa, vaikka asuimmekin Säkkijärvellä. Isäni kertoi, että Kuurmanpohjan kaupassa käytiin ostoksilla 120 eri ruokakunnasta. Kaupassa käytiin naapurikylistäkin, kuten Penttilästä, Salo-Issakasta ja talvella Suokumaalta. Parrunveistäjät ostivat sokeria ja herneitä, eivätkä he töitä tehdessään levänneet, eivät edes ruokatuntia pitäneet, vaan vähissä vaatteissa ollen veistivät kaiken aikaa ja söivät sokeria ja herneitä, joita silloin tällöin taskuistaan ottivat. Osuuskaupan alkuvuosina kylässä tehtiin linnoitustöitä. Hallikaisen "Joski" kertoi olleensa kiviä poraamassa venäläisille, jotka tekivät linnoitustöitä kaupan lähellä Vortsan vuorella. Pomo maksoi hyvin, kun hänelle aina aamulla antoi vähän "natsaijua" ja paloviinaryypyn. Vuosi 1918 oli vaikeaa aikaa Kuurmanpohjassakin, kun käytiin sotaa. Tuolloin isänikin joutui vaikeuksiin, kun "oli myynyt osuuskaupasta tavaroita myös punaisille". |