KUURMANPOHJA-SUUNNITELMA



Arvi Sarviharju


Saimaan vesistöstä Laatokkaan ja Suomenlahteen laskeva Vuoksen virta on aina liittynyt läheisesti Kuurmanpohjan luontoon ja elämään. Käriniemessä Vuokseen laskeva Kuurman vesistö mainitaan jo varhaisissa historiallisissa lähteissä. Näillä main on tehty myös kivikauden aikaisia löytöjä.

Vuoksen vesien ollessa korkeimmillaan Kuurman laaksossa oli noin kymmenen kilometrin pituinen järvi. Vuonna 1857 tehty Kiviniemen kosken perkaus alensi veden pintaa kolme ja puoli metriä. Järvestä muotoutui kolme kanavien yhdistämää pientä järveä, joita nimitettiin Räikkösen, Verhiön ja Savolaisen seliksi. Toisinaan kevättulvien aikaan järvet yhtyivät, jolloin muodostui mäkien ja metsien ympäröimä kaunis järvimaisema.

Kuurmanjärven vedet saivat alkunsa laajoilta alueilta Salpausselän rinteiltä tulevista joista ja puroista. Syväuomainen Kuurmanjoki halkaisi viljavia savimultamaita. Vesijättömaat olivat mustanmullan alueita. Hiirenjoki sai alkunsa Suokumaajärvestä, jota kutsuttiin myös Hiirenjärveksi. Hiirenjoki oli kirkasvetisempi kuin Kuurmanjoki ja siinä olivat Salakkakosket ja mylly.

Näihin kylämaisemiin liittyy toteuttamatta jäänyt suunnitelma, joka aikoinaan herätti suurta huomiota ja joka toteutuessaan olisi muuttanut kyläkuvaa melkoisesti. Vuonna 1911 eräs englantilainen toiminimi anoi Suomen senaatilta lupaa johtaa osa Saimaan vesivoimasta kanavaa tai tunnelia pitkin Saimaan Karsturannasta Kuurmanpohjaan ja siitä Kuurmanjokea pitkin alas Vuokseen. Vortsan kalliolta alas laaksoon vedelle olisi tullut putousta yhteensä noin 60 metriä Se olisi riittänyt suuren sähkövoimalaitoksen käynnistämiseen. Sähkö oli tarkoitus siirtää Pietarin kaupungin tarpeisiin.

Punnituksia johtaneen insinöörin kerrotaan vakuuttaneen rantapelloilla työskennelleille isännille ja emännille, että muutaman vuoden kuluttua vedet tulevat kallion jyrkänteestä alas.

Muistan olleeni hävittämässä punnituspaaluja jokirannasta ravustus- ja kalastustouhuissa ollessani. Voimalaitossuunnitelmahan raukesi vallankumouksen ja sodan melskeisiin. Eikä itsenäinen Suomi sitä enää jatkanut. Jos Kuurmanpohja-suunnitelma olisi toteutunut, voisi vapaana pauhaava Imatra olla vieläkin matkailijoiden ihailtavana.

Oma muistikuvani tästä suunnitelmasta palautuu vuoteen 1913, jolloin punnitustöitä johtava insinööri keskusteli mieluusti pelloilla ja heinätöissä olevien kyläläisten kanssa. Insinööri lupaili, että noin viiden vuoden kuluttua näette, miten vesi tulee alas kalliosta. Tästä ihmeestä puhuttiin paljon ja se kiinnosti meitä lapsiakin varmaankin yhtä paljon kuin vuonna 1912 tapahtunut Titanicin uppoaminen. Muistan, miten joella ravustamassa ollessamme kiskoimme irti punnituspaaluja.

Vuonna 1914 alkanut ensimmäinen maailmansota hautasi Kuurmanpohja-suunnitelman arkistoihin.