VIRPOI VARPOI



Maija Almgren


Oli varhainen sunnuntai-aamu karjalaisessa maalaiskylässä. Oli palmusunnuntai vuonna 1915. Hanget hohtivat valkoisina. Yöllä oli ollut aikamoinen pakkanen. Kuitenkin auringonsäteet lämmittivät ihmeen ihanasti ja tulisi kaunis, aurinkoinen päivä Kevättä kohti oltiin menossa.

Iippo havahtui unesta ja muisti heti, että tänään olisi virpomispäivä. Lämpöinen sänky houkutteli jäämään. Mutta tänään ei auttanut nukkua pitkään, vaikka oli sunnuntai. Kummeja piti mennä virpomaan jo varhain. Katriina-äiti oli jo mennyt navettaan. Andreas-isä istui pöydän päässä aamumurkinalla. Iippo nousi reippaasti, puki puhtaan paidan ja uudet sarkahousut päälleen. Hän oli jo melkein ovella, kun muisti, että peti jäi laittamatta ja arkivaatteet hujan hajan. Vaatteet piti laittaa kauniisti tuolin selustalle. lippo oli perheen ainut poika ja äiti tahtoi häntä välillä hemmotella. Mutta vaatteet oli laitettava kauniisti. Siinä asiassa äiti oli tinkimätön.

Iippo otti takin ja karvahatun ovenpielessä olevasta naulakosta. Rukkaset olivat olleet kuivumassa kuupan reunalla. Ne tuntuivat ihanan lämpimiltä. Huopikkaat vielä jalkaan ja menoksi. Oven pielessä, seinää vasten, olivat sukset. Iippo otti ne ja häntä alkoi naurattaa. Sukset olivat ihan erinäköiset. Hän muisteli, kuinka oli pari päivää sitten käynyt. Iippo ja toiset pojat olivat menneet koulun jälkeen läheiselle kalliolle mäenlaskuun. Siellä oli mahtavia mäkiä eikä voinut näyttää pelkäävänsä. Niin sitten lippo oli lentänyt hyppyristä lumikinokseen ja toinen suksi oli mennyt poikki. Kyllä harmitti! Ei auttanut muu, kuin itse tehdä uusi suksi katkenneen tilalle.

Iippo otti sukset seinustalta. Hän antoi vauhtia loivaan rinteeseen. Kyllä oli hyvä keli. Hanki oli kantava ja sukset ihan lensivät kylää kohden. Lumi narskui ja ilmassa oli kevään tuoksu. Tuolla oli ojanko ja sen rinteeltä tuli mitä mainioin mäki. Ojangosta piti muistaa ottaa virpomavitsat, palmunoksat, niin kuin niitä sanottiin. Tuolla metsän reunassa näkyikin jo kummien talo. Siellä he asustivat kahdestaan, Aaro tehden koreja ja Mari kehruutöitä. Usein koulun jälkeen Iipon kulku johti heidän mökilleen. Hän oli aina tervetullut sinne. lipolle se oli kuin toinen koti.

Koulussa Iipolla oli joskus kurjaa. Varsinkin silloin, kun opettaja laittoi lukemaan ainetta. Opettajan mielestä lipon ainekirjoitukset olivat erinomaisia. lippoa tämä asia harmitti, koska toiset pojat kiusasivat taitavaa kirjoittajaa. Iippo miettikin, että kyllä koulutöiden tekeminen pitäisi lopettaa. Koulussa oli sentään yksi asia, joka oli Iiposta kovin mieluisaa, nimittäin käsityöt.

Iippo oli saapunut kummien talon luo. Hän otti sukset jalasta ja nosti ne seinälle pystyyn. Ulko-ovi narahti kun hän sen varovasti avasi. Eteisen hämärässä näkyivät valkeat päreet. Pyhäpäivänä niitä ei tuotaisi sisälle. Mutta huomenna kummien pirtin lattia täyttyisi valkoisista lastuista ja koko huoneen täyttäisi pihkan ja puhtaan puun tuoksu. Kuinka monesti Iippo oli iltaisin pirtissä istunut katsellen kummin käsiä, kuinka ne taivuttivat päreitä ja kuinka kauniita koppia niistä syntyi. Iippo sai kaikki pienet, poikki menneet päreet. Niistä hän teki pienen pieniä koppia ja vei ne äidille ja siskoille.

Kummit istuivatkin jo tuvan pöydän ääressä. Iippo toivotti heille hyvää huomenta. Mari-kummia hän virpoi ensin:

Virpoi, varpoi vitsoil selkää,
tuoreeks, terveeks tulevaks vuuveks.
Siule vitsa, miule palkka.
Kakku taikinastais,
voilusikka lehmästäis, muna kanastais,
markka kukkarostais.
Luppaatse, luppaatse,
viiko päähä velkaa,
luppaatse, luppaatse?

 Ja lupasihan se Mari. Sitten oli Aaron vuoro. Hymy karehti heidän huulillaan. Iiposta tuntui hyvältä toivottaa kummeille hyviä aikoja. Ja viikon päästä saisi palkan hakea. Mitähän se olisi? Saisikohan ihan rahan? Kyllähän Iippo tiesi, ettei kummeilla ollut sellaiseen rahaa ja siksi kaikki muukin tuntuisi mukavalta. Iippo kiitti ja toivotti hyvää päivää. Hänen piti vielä ehtiä äitiä ja isääkin virpomaan, naapurissakin voisi poiketa.

Aurinko oli jo noussut korkeammalle ja säteet lämmittivät ihanasti. lippo antoi suksille hyvän vauhdin eikä aikaakaan, kun kotimökin harmaa seinä pilkotti puiden lomasta. Koti oli lipon mielestä maailman paras paikka. Ehkäpä sen koulunkin kestäisi, jos sitten saisi hyvän ammatin. Voisi tehdä vaikka hienoja huonekaluja herrasväelle. Viulunkin hän tekisi!

Iippo oli tullut kotiportaiden eteen ja havahtui unelmistaan. Häntä hymyilytti. Olo oli ihmeen kevyt. Oli helppo hengittää raikasta ilmaa ja tuntea, kuinka hyvä täällä kotikylässä oli olla. Ei ollut enää huolenhäivääkään!