KOTIKYLÄNI KUURMANPOHJA



Oskar Hellman


Olen syntynyt Hiiren myllyllä vuonna 1922. vanhempani asuivat siellä ja perheessä oli kahdeksan lasta, pojista yksi oli kuollut vuonna 1918. Äitini oli syntynyt Hiitolassa, ja isä Punkalaitumella.

Isäni oli mylläri ja seppä, mutta kävikin niin ikävästi että isä kuoli ollessani kolmen viikon ikäinen. Äiti jäi yksin suuren lapsikatraan huoltajaksi, vanhimman sisaruksista ollessa vajaan 16 vuoden ikäinen ja minä nuorin kolmeviikkoinen, joten isästä minulla ei ollut tietoa. Pojista vanhin oli täyttänyt 13 vuotta ja hänelle myllärin työt jäivät joksikin aikaa.

Kuurmanpohjaan muutto tulikin sitten ajankohtaiseksi. Kotipaikkani oli Rauhala -niminen kahden hehtaarin tila, puoli kilometriä osuuskaupalta Viipurin tietä. Tila ostettiin Kuurmanpohjan evankelis-luterilaiselta Nuorisoliitolta. Koulumatkastakaan ei tullut kovin pitkä ja suksilla sitä talvisin koulu-matkat tehtiin. Vanhimmat veljet valmistivat sukset, ja niinpä taisi sen ajan koululaisilla olla itse tehdyt sukset.

Tuosta kouluajasta mieliin jäävintä oli kun ensimmäisellä luokalla asuin koululla. Salmin Elsa oli opettaja ja yksi siskoistani oli Salmilla kotiapulaisena, joten asuin koululla. Kouluhan meillä oli melko keskellä kylää, kaupalta Jääskeen menevää tietä päin.

Kuurmanpohja oli vireä ja aika laaja kylä. Maanviljelys oli pääelinkeino. Tilojen viljelykset olivat aika hajallaan useiden kilometrien päässä päätilasta.

Kouluaikana kesäisin tuli oltua monilla pelloilla työtouhuissa, muistissa ovat Monnon Jussin, Vertasen, Puustellin, ja Haukan pellot. Silloinhan viljat niitettiin etupäässä sirpillä ja lyhteitten sitominen oli se työ. Äitini niitti ja useimmin juuri Monnon Jussin pellolla. Monnon Jussi oli ahkera mies Hänellä oli vakituinen työ Enson tehtaalla, jonne hän kulki pyörällä, ja hoiti vielä sen lisäksi tilaa aivan kylän keskellä. Osa maita oli Vesikkolassa, jonne hän sodan jälkeen rakensi talon.

Kouluaikana olin kahtena kesänä paimenpoikana Ikävalkon Matilla Räikkösenmäellä. Kesäisin tuli käydyksi paljon marjastamassa. Kotini lähialueet olivat hyviä marjamaita ja sitten marjoja vietiin Enson torille useimmiten lauantaisin, mutta joskus myös keskiviikkosinkin. Linja -autolla mentiin Salo-Issakkaan ja sieltä käveltiin kolme kilometriä Ensoon. Torilta käveltiin usein kotiin noin yhdeksän kilometriä. Sellaista oli elämä ennen ja ne ajat pysyvät mielessä.

Erikoisesti pysyvät mielessä sen ajan pääsiäisetkin. Silloin kiikuttiin, olihan koulun lähellä Sykerövuorella keinu, mutta siellä kävi vähän varttuneempi väki. Lallon pojat rakensivat navetan vintille keinun ja siellä sitä tuli paljon olluksi pääsiäisenä.

Talvisin Hatakan pellon rinteessä oli hyviä mäkiä, joissa laskettiin ja hypättiin. Siellä oltiin paljon pyhäisin. Pidettiinpä siellä pieniä hiihtokisojakin ja suksilla hypittiin alas jyrkiltä kallioilta.

Äitini oli kylässä pyhäkoulun opettajana. Melkein aina sunnuntaisin hän kiersi talosta taloon pyhäkoulua pitämässä, joten mukana piti olla, vaikka kuinka tärkeitä lasten leikkitouhuja olisi ollut samanaikaisesti.

Kylän läpi kulki Viipurin - Imatran valtatie, jossa kulki useita linja-autovuoroja päivittäin. Kylän keskellä oli tienristeys josta tie erkani Jääskeen. Tässä risteyksessä istuskeltiin puisen tieauran päällä useana juhannusyönä Salakan (Harjulan) Maunon kanssa ja katseltiin tansseista kotiin palaavia.

Tulipa kylän sahallakin olluksi töissä, kimpiä latomassa Veljeni oli apumiehenä. Juvonen kuljetti tukkiautoa. Hän oli sama Juvonen, joka esitti uimahyppynäytöksiä Vuoksen sillan kaarien päältä.

Ja niin alkoi talvisota. Olin silloin renkipoikana Virolaisen sisaruksilla, Ainolla ja Tyynellä. Junna oli paikan nimi. Aino oli naimisissa ja hänen sukunimensä oli Karonen. Heillä oli karjakko, taisi olla kaksitoista lehmää ja kaksi hevosta. Siellä oli Tauno -niminen isäntärenki ja minä. Tauno joutui lähtemään armeijan hommiin ennen sodan alkua ja minä jäin naisten kanssa taloon.

Erikoisesti on jäänyt mieleen sodan alku, kun kolme konetta lensi hyvin alhaalla kylän yli. Toinen hyvin mieleen jäänyt tapaus oli, kun olin heinänhakureissulla kohta sodan alku päivinä. Junnan peltojahan oli Koisilloilla. Oli kaunis talvipäivä ja aikani kuormaa tehtyäni iso pommikonelaivue tuli ylitse kohti Ensoa. Ehdin laskea koneet, niitä oli 84 kappaletta, kun kohta alkoi kuulua ryske ja hevonen hyppi aivan hulluna. Kun koneet olivat menneet ohi tein pian kuorman ja lähdin kiireesti kotiin päin.

Pian sodan alettua kylään muodostettiin ilmasuojelujoukot. Öisin kuljettiin kylän raittia, koska pommikoneet liikkuivat öisin desanttien pudottamisen takia. Oli kylmä talvi ja muistan, miten kaupan (Hätösen) saunassa kävimme välillä lämmittelemässä. Silloin minulla oli usein Hyrkkään Heikki kaverina.

Kotini lähellä vajaan kilometrin päässä oli kirkasvetinen Valkialampi, joka jäi melkein kokonaan rajan taa. Siellä oli kallioisia ja soisia rantoja. Hyvä uimaranta oli kuitenkin joka kesä kovassa käytössä. Hiirenjärvellä Penttilän rajalla oli hyvä hiekkaranta, joka oli suosittu uimapaikka aina pyhäisin. Kukkonen oli siinä lähellä, Hiirenjoen partaalla ja heidän pihallaan useasti urheiltiin, hypättiin korkeutta, työnnettiin kuulaa ja harrastettiin kaikenlaisia urheilulajeja.

Kylässä toimi aina kesäisin maatalouskerho ja siinä toimittiin tietysti mukana. Meillä oli omat kasvimaat: porkkanaa, punajuurta, kurkkua ym. kasveja. Kasvimaa täytyi pitää rikkaruohoista puhtaana. Tarkastaja kävi muutaman kerran kesän aikana kierroksella tarkastamassa, oliko kasvimaat pidetty kunnossa.

Talvisodan aikana kylä evakuoitiin maaliskuun alussa. Oli surkeaa katsella kylän läpi kulkevia evakkoon menijöitä. Mukana meni tulijoita kauempaakin. Lehmät kahlasivat paksussa lumihangessa ja oli pakkasta. Välirauha tuli 13. päivänä maaliskuuta ja viimeistään kolmen päivän kuluttua piti kylän olla tyhjä. Olin itse melkein viimeisiä lähtijöitä. Hätösten kanssa lähdin ja jäimme Imatralle Korvenkantaan asumaan. Harrilla oli kuorma-auto ja sen kevään aikana ajoimme teille soraa. Kuurmanpohjassa oloni päättyi siis talvisodan jälkeiseen aikaan. Haikealla mielellä kylä oli jätettävä.

Äitini oli jo aikaisemmin evakuoitu Köyliöön, jonne menin myöhemmin keväällä. Siellä oloni jäi vuoden mittaiseksi, koska tulimme keväällä 1944 Elimäelle. Olin linnoitustöissä jatkosodan alettua kesällä. Syksyllä menin armeijaan ja tammikuussa rintamalle. Kuurmanpohjassa käynti jäi kahteen kertaan lomareissuilla vuosina 1942 ja 1943.