JÄPPIS-PAPPA



Helka Lallo o.s. Ikonen


Esittelenpä tässä aivan tavallisen miehen, talonpojan. Hänellä ei ollut korkeita virkanimityksiä, ei luottamustoimia. Hän eli yli kahdeksankymmenvuotiaaksi, mutta syntymäpäivistä ei laajemmalti kuuluteltu, suvun kesken vain juhlittiin. Hän ei liioin kirjoitellut aforismeja jälkipolville eikä tehnyt muutakaan merkittävää. Hänen hautansa on hoitamaton, koska se on kivipaasineen jäänyt nykyisen valtakunnanrajan tuolle puolelle. Ei pääse tyttärentytär sinne kukkakimppua viemään.

Jäppis-pappa, äitini isä, oli tavallinen talonpoika. Mutta vaikka hänen kuolemastaan on kulunut yli kolme vuosikymmentä, hänen sanomansa, tekemänsä ja kannanottonsa ovat jääneet lähtemättömästi sukulaisten, kyläläisten ja pitäjäläisten tietoisuuteen. Tuon tuostakin putkahtaa keskusteluissa esiin, mitä sanoi Jäppis-pappa, mitä teki ja mitä mieltä asioista oli.

Hän oli kookas, komea mies, tukka keskeltä jakauksella ja yllä sarkapuku. Häneen jos kehen olisi sopinut sanonta: Vuor varraa myöte, päälline virkaa myöte. Hän oli suora: suora ryhdiltään ja ennen kaikkea sisäiseltä ryhdiltään. Ei ollut sellaista asiaa, johon hän olisi vähätellen suhtautunut. Hän oli kaikessa jämpti. Mis on virsta, siin on tolppa, pappa sanoi.

Hänen aikanaan työ oli naisen kunnia, ja sitä riitti ja oli pakko tehdä. Naiset ne olivat työn ja lapsen tekijöitä, ja miehiä passattiin. Miehet menivät saunaan ja naiset löylyttivät. Vanhat muistavat hyvin, miten häissä ja hautajaisissa oli tapana sanoa: Käykää miehet syömään, että naisetkin pääsevät.

Jäppis-pappa oli eri maata: hän hemmotteli vaimoaan ja muuta perhettään. Kun hän huomasi läheisensä tukalan tilanteen, hän sanoi säälien: Mite sie poloinen? Hyvä hän oli perheelleen ja tyytyi itse vähään, jotta muilla olisi ollut enemmän.

Papan sydämellisyys ei rajoittunut vain perhepiiriin. Siihen aikaan liikkui paljon irrallista väkeä ja kerjäläisiä. Moni heihin kyllästyi, moni paheksui. Mutta papalla oli antaa aikaa ja auttavaa kättä jokaiselle. "Mistäs kaukaa vieras on? oli hänen tavanmukainen seurustelun avauksensa, ja yösijakin järjestyi ilman sen kummempia kyselyjä.

Papalle oli annettu erityisen hyvä laulunlahja, ja tätä lahjaansa hän käytti ahkeraan. Hänen vielä elossa oleva nuorin tyttärensä kertoi, miten ihanaa oli sunnuntaiaamuisin herätä isän virrenveisuuseen, jota hän virsikanteleella säesti. Kirkonmenojen ajaksi hän tahtoi koko perheensä viereensä veisaamaan. Näihin aikoihin ei oma muistini yllä. Minä muistan vain hänen reumatismin jäljiltä koukistuneet sormensa, ja silloin oli hänen virsikanteleensa jo vaiennut.

Jäppis-papan aikana ihmiset syntyivät ja kuolivat kotona. Heti kuoleman jälkeen seurasivat ulossaattajaiset. Kyläläiset kokoontuivat vainajan taloon, ja silloin tarvittiin jykevää miesääntä virsiä veisaamaan. Samoin tarvittiin laulajaa, kun vainajaa lähdettiin viemään kirkkomaahan. Ruumissaatto oli monesti hyvin pitkä, monta kymmentä hevosta kuormineen. Laulajat kulkivat aina ensimmäisessä hevosessa, sitten vasta tuli vainajan hevonen koristeltuine ajoneuvoineen. Laulajina oli tavallisesti kaksi miestä, pappa tietysti toisena. Laulumiehet veisasivat, kun ruumissaatto lähti liikkeelle, sekä aina kylän kohdalla.

Luulisi, että sellainen luonteenpiirre kuin nöyryys sopisi huonosti jykevään maalaismieheen. Jäppis-pappaan se kuitenkin sopi, sellaisena kuin edesmennyt rovastimme sanan sisältöä kerran kuvasi: "Ei katse alas luotuna kulkemista, ihmisten mieliksi elämistä, vaan tinkimättä tekemistä, sen minkä tietää oikeaksi, toisin sanoen tehdä tinkimättä Jumalan tahto."

Vähän ennen kuolemaansa pappa sanoi: "Mie pääse kohta taivaasee. Jäppis-papan ominaisuudet: suoruus, hyvyys, sydämellisyys ja nöyryys, ovat niitä, joiden arvo ei vuosikymmenien kuluessa haalistu.