ANNA-MARI JA TOINI



Helka Lallo o.s. Ikonen


Oli iltapäivä, kun Anna-Mari ja Toini tulivat lypsylle. Ainut lehmä Pyhikki oli täsmällinen. Se kävi naapurin lehmien kanssa metsässä ja saapui varmasti ajallaan omaan yhden lehmän tarhaansa lypsettäväksi ja yötä viettämään. Se tuli paikalle yhtä rauhallisesti ja varmasti kuin emäntäkin tyttöineen. Miksi ei olisi tullut, olihan lypsäjällä tuomisinaan heinätukku kainalossa ja tytöllä herkullisia jauhoja ämpärissä.

Toini ei ollut oma tytär, vaan hänet oli otettu avuksi ja kasvamaan, kun omia ei ollut. Hän oli pitkälettinen, hyvin kiltti ja kuuliainen tyttö, joka tuskin koskaan tädin mieltä pahoitti. Lihava, isovatsainen Anna-Mari ja pienikasvuinen Toini olivat kylässä tuttu näky, aina yhdessä.

He asuivat vuokramaalla sijaitsevassa pienessä mökissä. Mies oli ammatiltaan nahkuri ja toi vuokraverstaastaan mökkiin pistävän nahkan ja parkin hajun. Mutta rahan hajua se vain oli, nahkaverstaasta tuli elanto tähän kolmihenkiseen perheeseen. Mökissä oli pieni tupakeittiö ja piskuinen verholla eristetty kamari sekä ruokasuoja. Ruokasuojan ovi oli mahdottoman matala, joten Anna-Marin piti sinne mennessään kumartua syvään. Päättelin, että hän oli sen takia mennytkin niin kumaraan.

Pientä ja ahdasta mökissä oli, mutta kamarissa oli mahtavan iso arkku, kupurakantinen ja raudoitettu. Sellaisia näki taloissa, joiden isäntä oli aikoinaan ollut Amerikassa. Sillä reisulla oli tarvittu lujaa matka-arkkua.

Tämä harvinaisen iso arkku tuntui kätkevän sisäänsä jotakin hyvin arvokasta ja salaista. Anna-Mari sanoi usein, että hänen kuolemansa jälkeen arkku ja kaikki muukin jää Sirkalle. Sirkka oli kaukainen sukulainen, Anna-Marin ihailun kohde ja henkinen tuki. Hän poikkesi mökissä joskus kesäisin.

Vaikka Anna-Mari liikkui hitaasti ja hengästyi helposti, hän piti tärkeänä pyytää mökkinsä vuokramaan omistajaväki kerran kesässä saunomaan. Hänellä oli kiiltävän musta savusauna, jonne kannettiin vesi syvästä ojasta. Tuon pyykkiojan vesi oli suloisen pehmeää ja kuohuvaa. Saunassa sai ihanat löylyt, eivätkä kylpijät tulleet sieltä ulos nokisina, vaan puhtaina ja punaisina. Perinteeseen kuuluivat myös saunakahvit. Vahva kahvi juotiin sinikukallisista kupeista.

Anna-Mari kuoli aikanaan ja paikalle ilmestyi Sirkku-sukulainen. Hän oli lääninsihteerin rouva ja hieno ja sydämellinen ihminen. Hän viipyi kylässä monta päivää ja hoiti hautajaisjärjestelyt hienotunteisesti, jäämistön vähyyttä tai kulujen paljoutta valittelematta.

Rouva asui vieraana maanomistajan talossa ja halusi jättää perheelle jotakin muistoksi. Niinpä hän ompeli kaksi tyynyliinaa ja koristeli ne runsaasti pitsillä. Ne oli tarkoitettu orsikoiksi talon kahdelle naimaikäiselle tyttärelle. Tyynyliinoja säilytettiin arvokkaana muistona Anna-Marista ja Sirkka-rouvasta.

Lopuksi rouva toimitti perunkirjoituksen ja myi pikku vuokramaan omistajalle, Ikosille. Näin oli yksi elämä päättynyt ja sen jäljet hoidettu asiallisesti pois.