HARJU ANNI



Helka Lallo o.s. Ikonen


Kuurmanpohjan kylä oli monien mäkien kylä: Termäki, Hatakanmäki, Räikkösenmäki ja Lemmetynmäki. Viimeksi mainittu lienee monille tutuin, olihan siellä kokoontumispaikka, Evankeliumiyhdistyksen nuorisoliiton rukoushuone.

Minulle Lemmetynmäki oli tuttu erityisesti siksi, että siellä oli Anni-tädin talo. Hän oli Anni Wederhorn, Harju Anni, kuten kylä tätä arvostettua henkilöä kutsuttiin. Ihminen saattaa nousta huomatuksi ja kunnioitetuksi omalla tavallisella elämällään. Ei siihen välttämättä tarvita merkillisiä tekoja, ei julkista esiintymistä eikä tunnustusta.

Puhuiko joku silloin tasa-arvosta - ei varmasti. Harju Anni kuului maan hiljaisiin, teki työtä ja rukoili. Hän jäi nuorena leskeksi, piti taloa ja kasvatti lapsensa. Oli kaksi tyttöä ja poika, kuopus, josta piti tulla isäntä taloon. Tiukkaa oli. Anni-täti osti kylältä pikkuvasikoita ja teki niistä tytinää, aladobia, myytäväksi. Hän leipoi piirakoita, kutoi mattoja, teki työtä ehtimiseen.

Kun talossa ei ollut miestä, tädin oli hoidettava "maijon vienti" vuorollaan. Maito vietiin nimittäin Tainionkoskelle, missä Beemiskä ja Henttoska suorittivat sen jakelun. Maitoporukkaan kuului monta taloa ja kaikilla oli samanlaiset siistit, suorastaan kauniit kärryt, joissa oli neljä pyörää ja matalat säleikkölaidat. Monen talon maidot eivät olisi pieniin kärryihin mahtuneetkaan.

Kun täti vuorollaan vei maitoa, matkaa kertyi Lemmetynmäeltä runsaat kaksikymmentä kilometriä. Hän istui kuskipukilla mennen tullen ja aurinko porotti. Huivi oli sidottu leuan alta, niin että vain kasvot jäivät paljaiksi ja aurinko päivetti niille tumman naamarin. Minusta se oli huvittavan näköistä. Silloin ei vielä ymmärtänyt arvostaa työtä. Yksityisen ihmisen, kuten koko kansakunnankin saavutusten arvioimiseen tarvitaan ajallista välimatkaa.

En ole lakannut ihmettelemästä, mistä tulivat mallit monimutkaisiin raanuihin, pitsipeittoihin ja muihin kudonnaisiin, jotka tädin ahkerista käsistä lähtivät. Koskaan en nähnyt hänellä ruutupaperimallia, jossa kankaan rakennusta olisi selvitetty. Kaipa ne syntyivät omassa päässä.

Harju Annin työrupeama jatkui pitkään, sillä pojasta ei tullut taloon isäntää, vaan opettaja. Eero Wederhorn sai sankarikuoleman sodan loppuvaiheessa. Harju Anni vietti vanhuuden päivänsä Elimäellä vanhimman tyttären ja vävyn luona. Paljon kokenut vanhus oli jo väsynyt, mutta säilytti yhä oman nöyrän ja sopuisan tyylinsä.

Kun sitten Annin sydän tuntui olevan lopussa ja tyttärentytär, joka on nykyään hoitotieteen tohtori, pesi häntä, hän lausui tutut virren sanat: "Siell' on ruumiit aivan uudet." Luottavaisessa lapsen uskossa päättyi Anni-tädin elämä.