PUUSTELLI



Pentti Hallikas


Olen Pentti Kalervo Simonpoika Hallikas syntynyt Jääsken pitäjästä Kuurmanpohjan kylästä. Kotitilani nimi oli Puustelli. Tilan nimi juontaa juurensa Ruotsin vallan ajalta, jolloin tila oli ratsutila "puustelli". Nimitys jäi elämään ja niin myös minuakin on kutsuttu Puustellin Pentiksi. Isäni isä oli Simo ja hänen vaimonsa oli Helena os. Hallikas. He menivät naimisiin vuonna 1870 ja heillä oli kymmenen lasta. Isäni Simo oli ikäjärjestyksessä kuudes.

Isäni lunasti tilan itselleen muilta lapsilta. Tilan kokonaispinta-ala oli 63 hehtaaria. Sodan jälkeen rajan toiselle puolelle jäi 22 hehtaaria ja tilan rakennukset. Isäni meni naimisiin Maria Komin kanssa vuonna 1921. Äitini oli syntynyt Joutsenossa. Heille syntyi kaksi lasta minä Pentti Kalervo vuonna 1923 ja Toini Annikki vuonna 1926.

Lapsuuteni oli onnellista aikaa. Äitini oli harras uskovainen, isäni oli mieleltään kevyempi ja lauleli paljon kupletteja. Kansakoulun kävimme Toinin kanssa Kuurmanpohjan koulussa. Koulumatka oli lyhyt, noin puoli kilometriä. Opettajiamme olivat Elsa ja Edvin Salmi ja yläluokalla Ida Savolainen. Rippikoulun kävimme Jääsken kirkolla, jonne oli matkaa kaksitoista kilometriä. Rippikoulu kesti kaksi viikkoa syksyllä ja keväällä. Matkan kuljimme polkupyörillä.

Olin 16-vuotias, kun talvisota syttyi. Talvisodan päättyessä jouduimme evakkoon Joutsenon Nevalan kylään. Jatkosodan alussa tilan päärakennus tuhoutui tykistön keskityksessä. Jatkosodan aikana kotiväkeni oli evakossa useissa paikoissa muun muassa Pertunmaalla ja Mäntyharjussa. Itse jouduin jatkosodan aikana vuonna 1942 alokkaaksi Kuopioon. Alokasaika kesti kolme kuukautta ja sen jälkeen meidät siirrettiin Viipuriin. Siellä olimme kuusi kuukautta, jonka jälkeen meidät siirrettiin rintamalle Lempäälään. Haavoituin jalkaani vuonna 1944. Jouduin Vaasaan sotasairaalaan, jossa olin sodan päättymiseen saakka. Minut kotiutettiin marraskuussa 1944.

Rajan Suomen puolelle jääneille maille rakensimme tilan uuden päärakennuksen vuonna 1947. Setäni Matti Hallikas j a tätini Anna-Maria Hallikas asuivat kanssamme. He olivat naimattomia, setäni kuoli vuonna1948 ja tätini vuonna 1951. Isäni kuoli vuonna 1950 ja äitini vuonna 1985 ollessaan 95 vuoden ikäinen.

Siskoni Toini meni naimisiin Väinö Lehvosen kanssa 1953. He ovat asuneet koko ajan Imatralla. Itse menin naimisiin Eila Annikki Ahtiaisen (s.1927 Jääsken Räikkölässä) kanssa vuonna 1949. Meille syntyi kaksi poikaa: Pekka Kalervo vuonna 1950 ja Jukka Olavi vuonna 1953. Molemmat pojat lähtivät opintielle Helsingin Yliopistoon ja valmistuivat maa- ja metsätieteiden maistereiksi, Pekka vuonna 1976 ja Jukka vuonna 1979. Jatkoimme vaimoni kanssa maanviljelijöinä vuoteen 1988 saakka, jolloin jäimme eläkkeelle. Myimme pellot naapuri-isännille lisämaa-alueiksi. Kuurmanpohjan talo jäi kesäpaikaksi ja itse muutimme viettämään eläkepäiviä Joutsenon kirkolle. Siitä lähtien olemme asuneet talvet siellä ja kesiä vietämme edelleen Kuurmanpohjassa.