PIIKANA LALLOLLA JA MINIÄNÄ HAIKARAN TALOSSA



Alma Salakan muistelmat kirjoittanut Maija Almgren


Alma Salakka (os. Lipiäinen) syntyi Joutsenossa vuonna 1904. Hänen oli lähdettävä varhain leipää tienaamaan. Piikapaikka Suikkarilla Juho ja Olga Lallon talossa johti hänet Kuurmanpohjaan. Oliko kohtalolla sormet pelissä, olihan naapurissa nuori mies, johon Alma oli jo aikaisemmin tutustunut.

Lallolla oli hyvä olla piikana. Alma oli mukana kaikissa ulkotöissä ja navetassa, hoiti lehmiä ja kävi lypsyllä. Työtä oli paljon, aamusta iltaan piti ahertaa, mutta toisaalta nuoruuden into ja voimat olivat tallella. Työ oli mielekästä. Jussi-isäntä maksoi siihen aikaan hyvän palkan eli 200 markkaa rahaa sekä kengät.

Piiallakin oli joskus vapaata, niin että pääsi kylälle muita nuoria tapaamaan. Keinukalliolla istuttiin ja keinuttiin iltaisin välillä aika hurjanlaisestikin.Kesäaikaan oli läheisellä lavalla tansseja, mutta talvella mentiin Penttilään. Näitä aikoja Alma muistelee vieläkin hymyillen. Silloin hän oli nuori ja elämä oli edessä eikä seitsemänkymmentä vuottakaan ole pyyhkinyt pois nuoruusaikojen muistoja.

Piti sitä kuitenkin niin kuin vaivihkaa katsella muitakin poikia, vaikka se oma olikin jo vakaasti mielessä. Tämän jutun kirjoittajan isä, Luukkosen Iivarikin toi ritarillisesti Alman pyörän tangolla kotiin tansseista ja kaikenlaista mukavaa tapahtui.

Kovin kauan ei Alma Suikkarilla ollut. Nuorimman pojan (KENEN???) syntymän aikoihin hän muutti kotiin. Olivatko mielessä myynit eli kapiot ja Salakan Iivari. Kesä 1924 oli Kuurmanpohjassa juhlan aikaa, kun kylässä oli kaikkiaan ainakin kahdeksat häät. Siitä riitti ilon aihetta ja toimintaa koko kylälle. Oli tarjottavien valmistamista. Emännillä riitti touhua, kun kaikki oli kotona tehtyä. Häitä vietettiin monta päivää. Ensin olivat läksiäiset ja sitten varsinaiset häät. Kaikki pääsivät mukaan mummosta ja vaijasta lapsiin. Oli morsiustytöt ja -pojat, ja monta elämänkumppania löytyinäin juhlienkin aikaan.

Syyskuussa 1924 Alma ja Iivari viettivät häitä ja Alma muutti Haikaran taloon. Haikara oli ollut siinä melkein joen partaalla jo vuosisatojen ajan. Talon historiaan oli kuulunut paljon ihmisiä ja monenlaista elämänkohtaloa. Välillä kirkonkirjoissa voi Haikaran talon kohdalla olla kolmekymmentäkin asukasta, välillä lukumäärä on taas kutistunut muutamaan ihmiseen.

Kun Alma tuli Haikaraan miniäksi vuonna 1924, oli talossa vanhaisäntä Sipi Salakka. Hänen Anna-vaimonsa oli kuollut aikoja sitten. Iivarin veljistä siellä olivat Tuomas ja August vaimoineen. Juti (?????) oli mennyt kotivävyksi. Tyttäret Katri ja Hilkka menivät naimisiin ja muuttivat muualle. Talossa oli aluksi tupa ja vain yksi kamari, jossa nukkui kaksi nuorta paria: Alma ja Iivari sekä August ja Lyyti. Muut nukkuivat tuvan puolella.

Kyllä siinä miniä tiesi taloon tulleensa. Aamuvarhaisesta iltamyöhään oli tehtävä raskasta työtä. Karjaa oli kahdeksan lehmää ja muut eläimet. Ruoka oli oltava pöydässä kolme kertaa päivässä. Isossa perheessä oli paljon pyykinpesua. Kankaat kudottiin kotona ja villat kehrättiin langoiksi. Näin jälkeenpäin ihmetyttää, miten aika ja voimat riittivät tähän kaikkeen. Vielä nytkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen Alman silmät kostuvat, miniää ei oikein arvostettu.

Mieli pysyy surullisena vain hetken, kun taas etusijalle tulevat onnelliset muistot. Mieleen tulee onnellinen aika, jolloin Almalle ja Iivarille syntyi Haikarassa kolme lasta: Salme-tyttö sekä kaksi poikaa, Aulis ja Alpo.

Viides polvi on jo tänä päivänä kasvamassa. Elämällä on ollut paljon annettavaa. Aikaa kului reilut kaksitoista vuotta, vuoteen 1936, kun kohtalo puuttui Haikaran talon elämään. Kuolema kulki vieden Sipi-vaijan ja Augustin keuhkokuumeeseen. Iivarikin sairastui, mutta parani. Alma ja Iivari muuttivat lapsineen Ensoon. Talo myytiin ja uusi omistaja purki sen. Näin oli Haikaran talosta jo ennen evakkoon lähtöä vain muistot jäljellä.

Alman kulku on johtanut Hämeeseen. Toukokuussa 1999 oli hänen 95-vuotissyntymäpäivänsä. Alman jalka nousee vielä kepeästi ja vointi on melko hyvä. Lämmin halaus toivottaa tulijan tervetulleeksi ja kahvi on pöydässä tuossa tuokiossa. Elämänmyönteisyys ja iloisuus ovat niitä elämän eliksiirejä, joita Almalla on vaikka muille jakaa.