LEMMETYN SUURTILA JA VEDERHORNIN SUKU



Arvi Sarviharju


Sukuseuramme ensimmäisessä sukukokouksessa Imatralla 14.8.1988 esitin historiallisiin lähteisiin perustuvan tutkimuksen sukumme varhaisista vaiheista. Samoin kirjassani Poljetulta polulta (1985) on perhekohtaista historiaa. Rajoitun seuraavassa muistelemaan elämää ja sukuun liittyviä henkilöitä Lemmetynmäellä.

VUOSISATAINEN LEMMETYN SUURTILA

Sukututkimus paljastaa monia mielenkiintoisia asioita. Lemmetynmäki on kuulunut Lemmetty -nimiseen, kokoveromanttaalin käsittävään suurtilaan. Tilaa on hallinnut Lemmetty - Lemetti -suku. Ensimmäinen maininta verokirjassa on vuodelta 1543. Koska tila on silloin ollut veroa maksavana, on sen täytynyt olla asuttuna paljon aikaisemmin. Mistä ensimmäiset asukkaat ovat tulleet, sitä ei tiedetä. Oletetaan että Baltiasta Karjalan kannaksen kautta, koska Kannaksen pitäjissä, Suur-Äyräpäässä, tavataan Lemmetty -sukuja.

Verovapauksia nauttivana ratsutilana Lemmetty on lähettänyt kuninkaan palvelukseen kolmekin miestä samanaikaisesti. Lisäksi Lemmetyt ovat tehneet palveluksia kruunulle lauta- ja kuudennusmiehinä sekä majatalonpitäjinä useiden vuosikymmenien aikana. Sotaisiin tapahtumiin liittyy myös Lemmetty -nimen vaihtuminen Vederhorniksi. Vuonna 1761 kuollut rakuuna Mikko Lemmetty on ensimmäinen Vederhorn -nimen saanut. Mitä Mikko oli tehnyt saadessaan kunnian tulla haudatuksi Jääsken kirkon lattian alle, ei ole tiedossa. Tästä lähtien koko suku on alkanut käyttää Vederhorn -nimeä Lemmetyn ohella. Lopulta Lemmetty esiintyy vain tilan nimenä.

Lapsuuteni aikaan tultaessa oli suurtila jaettu suvun kesken kymmeneksi tilaksi. Näin oli tapana Karjalassa, toisin kuin Hämeessä ja Länsi-Suomessa. Kotivävyjärjestelmä toi uusia sukunimiä Lemmetynmäellekin. Tällaisia olivat muun muassa Akkanen, Henttonen, Ikävalko, Hanski, Kaplas, Rautio, Laitinen ja Salakka.

Tila oli siis minun aikuisikään tullessani jaettu suvun kesken noin 50 - 60 hehtaarin tiloiksi. Varhaisessa lapsuudessani elettiin vielä luontaistalouden perinteissä. Kotipelloilla sovellettiin kolmijakoviljelystä : ruis, ohra, kaura ja kesanto. Heinä tehtiin niityiltä, joista parhaimmat olivat Kuurman vesijättömaita. Toivo Ikonen kuvaa Jääski -kirjassa elämää Jääskessä. viimevuosisadan puolivälistä lähtien. Tämä kuvaus sopii myös tuon aikaisiin oloihin Lemmetynmäellä. Tästä voimme päätellä, että Lemmetyn ratsutilan maine alempaan aateliin kuuluvine isäntineen, mistä Aulikki Ylönen Jääsken kihlakunnan historia -kirjassaan mainitsee, oli kovasti taantunut.

Kun Lemmetyn tilojen rakennustyyli oli suunnilleen samanlainen, koetan tässä muistella kotini Harjun rakennuksia. Tilava asuinrakennus oli hirsistä tehty, eläinsuojina oli kaksi läävää lehmille sekä lammasläävä, sikopahna ja talli. Näiden lisäksi oli kärrykuuri ja halkokuuri, joiden väliin jäi kaksi kujakatosta sekä ulkohuusi. Sitten vielä vilja-aitta ja maitohuone, jossa olivat lihatiinut sekä hyllyt piirakoille ja leiville. Vaatehuoneita oli kolme, joissa oli kesäaikana makuusijat. Sauna ja riihi olivat etäämpänä olkilatoineen. Kaikki rakennukset olivat harmaita, ajan patinan puremia. Vain tuvan ikkunat olivat saaneet valkoisen maalin. Nämä vanhat rakennukset riihtä ja tuvan puolikasta lukuun ottamatta purettiin1920-luvun alkupuolella. Viipurin läänin maanviljelysseura jakoi puna- ja keltamultavärien keitto-ohjeita ja niinpä Harjullakin hämmennettiin väripataa kahtena keväänä ja kaikki rakennukset riihtä lukuun ottamatta saivat väripeitteen.

Lemmetyn Maunon paikassa, joka oli suvun vanhin asuinpaikka, kokivat vanhat rakennukset saman kohtalon. Tosin siellä uusi asuinrakennus oli rakennettu jo vuonna 1910. Tämä vuosiluku on kivijalassa. Ensimmäisiä lapsuusmuistojani on talon vanhan päärakennuksen purkuvaihe. Jäljellä oli vain lattiataso, jossa me lapset juoksentelimme. Rakennuksen paikalle istutettiin myöhemmin omenapuita. Siitä meille toisiin lapsille pistettiin omenia käteen ohi kulkiessamme.

Antajina olivat Riitta-mummo Monto ( os.Vederhorn) ja hänen tyttärensä Katri Henttonen ( os. Konto). Talo oli saanut isänniksi jo kahdessa polvessa kotivävyn. Riitta-mummo oli isäni serkku. Hyvin hettaina ihmisinä näitä serkkuja muistelen.

LISÄÄ HENKILÖKUVAUKSIA

Setäni Yrjö Vederhorn (s. 1839 k. 1925) tunnettiin lisänimellä Lemmetyn Jurkka. Hän jäi leskeksi nuorena ja hänen toinen vaimonsa oli Katri Näveri. Setä ja isäni olivat syntyneet vanhalla paikalla, Maunolla. Talo lienee jaettu noin vuonna1870. Eräs isäni varhainen lapsuusmuisto liittyy Maunolle, kun hän pääsi vanhempien sylissä katsomaan Maunon kujaan tuotua jahdissa tapettua sutta. Perheen vanhimpana setä edustikin isäntänä Harjun tilaa ja kun hän kävi kunnan kokouksissa, hänet mainittiin siellä rohkeana sanankäyttäjänä kun herroja haukuttiin. Hän lienee myös ollut yleisön joukossa käräjäpaikoilla, mistä hän kertoili meheviä käräjäjuttuja. Setä oli omaperäinen käytökseltään. Hän kävi joskus kirkossakin posliinipöksyissä (paksusta pellavakankaasta tehdyt värjäämättömät housut).

Kun rautatietä ja Saimaan kanavaa ei vielä ollut, oli rahdinajo talvisin talon huomattavin rahan hankintakeino. Pietarin ja Viipurin kauppiaat palkkasivat isäntiä tavaroiden kuljetukseen halki Etelä-Suomen aina Kemiin ja Tornioon saakka. Setä teki näitä matkoja usein. Olipa niistä kerrottavaa meille lapsillekin. Maantiedon läksyjä lukiessamme hän puuttui usein tekstiämme elävöittämään. Esimerkiksi Kajaanin kaupunki on Ämmäkosken rannalla. Setä siihen: Kyl mie sen muista ko sen koske kivilöi välist hevostai juotin. Tietä kysyessä ruotsalaisseudulla tuli kielivaikeuksia. Eräs nainen neuvoi kerran tähän tapaan jaloillaan osoitellen: tosta loukosta tonne loukkoon tosta vainion poikki noin. Setä oli palelluttanut varpaansa näillä matkoilla. Kotiin tultuaan hän oli itse leikannut mätivät varpaat pois toisesta jalasta. Isäni kertoi monena viikkona kantaneensa sedän saunaan, kun jaloilla ei pystynyt kävelemään.

Kotitöissä perhe ei setää oikein arvostanut ja ne jäivätkin isäni ja naisväen vastuulle, kunnes sedän poika Juho varttui aikuiseksi. Hänestä tuli Harjun tilalle uuden ajan ensi airut. Sairaus ja kuolema tavoittivat Juho-serkkuni jo 33 vuoden ikäisenä. Kaikesta patriarkaalisuudestaan huolimatta setä joutui kuitenkin kuuntelemaan ja arvostamaan Katri-vaimoaan ja isääni. Tämä Katri-mummomme, joksi me lapset häntä kunnioittavasti kutsuimme, oli suurperheen emäntänä hyvin paikkansa täyttävä, suoraluontoinen ja tasapuolinen ihminen.

Ajan ja henkilökuvaukseen liittyy seuraava kielteinen tapaus. Lemmetyn tiloille oli ostettu yhteiseksi metsä- ja laidunmaaksi noin 80 hehtaarin Humalniemen palsta. Kun puutavara alkoi käydä kaupaksi, isännät ostivat tältä alueelta tukkipuut. Ostajana oli sahatoimintaa Pölläkkälässä aloittanut Ahlström Oy. Tukit uitettiin Kuurman vesistöä pitkin Vuokselle.

Kerran isännät olivat kokoontuneet metsärahojen jakotilaisuuteen Kaplaan taloon. Pomo oli tuonut litkoiksi viinaksia. Ajantavan mukaan isännille oli ryyppy maistunut. Lopuksi oli syntynyt pientä kärhämääkin. Tupakkapusseja oli käytetty tehosteina. Viesti tuotiin meille ja isäni lähti tilannetta rauhoittamaan. Kerrottiin isän ottaneen setää kainalosta kiinni ja taluttaneen tämän kotiin vastaan panosta huolimatta. Me lapset aamulla ihmettelimme, miksi setä nukkui pimeän porstuan lattialla. Mummo kun ei ollutkaan laskenut miestään sellaisessa kunnossa yhteiseen sänkyyn nukkumaan. Päivän mittaan tilanne rauhoittui. Meille lapsille kerrottiin tapauksesta vain kuiskaillen. Alkoholin käyttöä ei kodissamme missään muodossa hyväksytty. Setäkin kävi pian sopimassa välikohtauksen Hiekkaharjun Juhanan kanssa ja naapurisopu säilyi.

KULKUMIEHIÄ TALOSSA

Yösijan pyytäjiä poikkesi usein talossa, lieneekö naapureistakin niitä meille ohjattu. Setä sanoi: Yösiijaa mie en kulkijalt kiellä. Isseko oon nii mont kertaa pyytämäs olt. Hän tarkoitti rahdinajomatkoja. Kun yö paikka oli vieraalle luvattu, meni setä hänen viereensä istumaan ja sanoi keskustelun alkajaisiksi: Muista sit ko meil on lapsista perettä, et tuhmii sannoi et saa käyttää. Kyllä setä niitä tuhmia itse joskus päästi, aivan huomaamatta olivat tulleet tavaksi.

UKOT YHDESSÄ

Minulla on muisto sedästä kahden muun ukon kanssa tarinakerhossa. Tähän kuuluivat Sepän ukko Antti Vederhorn ja vaimonsa kautta Lemmettyyn kuuluva Akkasen ukko. Nämä naapurukset olivat usein yhdessä. Havupölkyn tai halkotukin ääressä tapasivat. Kukin oli jo luovuttanut muut varsinaiset talon työt jo nuoremmille. Siinä aikansa tarinoituaan setä sanoi: Lähetääs tuppaa laatimaa, mikä tarkoitti keskustelua. Pitkältä ajalta näillä ikäkaveruksilla olikin muistoja. Olihan myös kiinnostavia ajan tapahtumia. Setä oli ahkera Viipuri -lehden lukija. Aiheita kyllä riitti: Titanicin haaksirikko, Vuoksen sillan rakentaminen, jossa rautaosat tuotiin Saksasta ja vedätettiin hevosrahtina kanavalta Rättilän sululta Kuurmanpohjan kautta, ensimmäinen maailmansotakin Tuvassa naisväkeä kyllä kiusasi, kun ukot ruikkasivat tupakkasylkeä lattialle. Ukkojen mentyä naiset rievulla pyyhkivät ja motkottivat. Jos nuo ukkojen kertomat jutut olisi pystynyt muistiin merkitsemään, niistä olisi tullut melkoinen kokoelma.

TAASEN TILAA JAKAMAAN

Sedän vaimo, mummo, oli käsittääkseni suurperhettä koossa pitävä voima. Mummon kuoltua vuonna 1919 alkoi hiljalleen nousta esiin ajatus erosta ja tilan jaosta, mikä sitten tapahtuikin vuonna 1920. Maanjakotoimituksen yhteydessä arpa määräsi sedän muuttamaan uudelle Sarviharjuksi nimetylle tilalle. Elämänsä loppuvuodet hän vietti siellä poikavainaan lesken Anni Jäppisen ja hänen kolmen lapsensa kanssa. Korkeasta iästään huolimatta setä pysyi ajatuksiltaan virkeänä viimeisiin elinpäiviinsä asti.