MUISTOJANI SOTAVUOSILTA



Erkki Haukka


ERÄS VIERAS

Vuoden 1939 loppukesänä meille kävi pyrkimässä yöksi iso mies reppu selässä ja lapikkaat jalassa. Hän ei puhunut ihan selvää suomea. Kun miestä ei otettu yöksi, niin hän sanoi: "Te tahdotte terveisiä Moskovasta ja niitä tulette myös saamaan." Pois mennessään mies pyllisti takapuolensa. Kulkija ehkä oli niitä venäläisiä kartoittajia, jotka tutkivat kaikki tiet, sillat, sähkö- ja puhelinjohdot ym. tärkeät kohteet.

TALVISODAN AIKAA

Talvisodan aikana kylästä oli koottu vartiosto vanhoista miehistä ja nuorista pojista. Yön aikana kävelimme Viipurin - Imatran -maantietä kyläaukean kohdalla. Tehtävänä oli seurata, laskeeko vihollinen desantteja. Koska tiellä kulki paljon sotilasautoja, piti seurata vihollisen lentokoneita. Jos niitä tuli, oli pysäytettävä autot ja niiden oli sammutettava valot. Aseina meillä olivat kiväärit ja kovat patruunat. Minun vartioparinani oli Kaplaan Olavi. Heikki Hyrkäs ja hänen toverinsa pysäyttivät auton, joka ajoi kaukovalot päällä. Heikki komensi ihmiset ulos autosta. Kun nämä eivät aikoneet tulla, niin Heikki veti kovat piippuun. Silloin syntyi liikettä. Autosta tuli ulos upseereita, joista korkea-arvoisin oli majuri. Heikki käski toverinsa lukemaan herrojen lupapaperit. Jälkeenpäin Heikille tulivat suuret kiitokset.

Kerran olimme talvisodan aikana tulossa jääkuormien kanssa Kuurmanjärveltä. Kun olimme Virolaisen (Junnan) ja Vertasen välillä, Viipurista päin tuli vihollisen lentokoneita. Niitä oli 56 kappaletta. Pysäytimme hevoset ja jäimme katselemaan koneita. Minä ajoin yhtä meidän hevosista ja Hallikaisen "Joski" toista. Laamasen Jussi ajoi Suomalaisen hevosta. Silloin erään koneen pohjasta aukeni luukku, josta tuli kolme tai neljä pommia. Ne näyttivät tulevan suoraan meitä kohti. Meidän piti hillitä hevosia, koska jyrinä oli valtava. Pommit menivät kuitenkin yli. Lähin putosi 100 - 150 metrin päähän. Hatakan Martti muistaa toisen pommin pudonneen Kaplaan (Taurun) ja Juho Paakin välille, kolmas vielä kauemmaksi. Eräänä yönä venäläiset pommittivat Rouhialassa erästä peltoa. Seuraavana päivänä Venäjän "Tiltu" sanoi radiossa, että Enson lentokenttä oli tuhottu.

Loppiaisen aikaan Kuurmanpohjan yllä käytiin ilmataistelu, jossa yksi venäläisten koneista putosi lähelle Kesäjärveä. Yksi lentäjistä tuli laskuvarjolla maahan. Miehet lähtivät vihollista etsimään ja kulkivat harvassa ketjussa. Eräs miehistä huomasi, että lentäjä tähtäsi kiven takaa pistoolilla Kalevi Montoa päähän. Hän huusi Kaleville, että tämä suojautuisi. Ei lentäjä Kalevia ampunut, kun huomasi, että aseellisia miehiä oli useita. Hän antautui.

EVAKUOINTIMUISTOJA

Hätösen Harri oli kuorma-auton kuljettaja. Hän sai tehtäväkseen viedä yleisen hälytystilan alkaessa lokakuussa 1939 palvelukseen kutsutut reserviläiset kuorma-autolla Jääsken kirkolle. Kylällä levisi huhu, että miehet vietiin kirkkoon etukäteen siunattaviksi.

Helmikuussa 1940 tuli määräys, että vanhemmat naiset ja lapset pitää evakuoida. Taas Hätösen Harri oli asialla. Hän keräsi kuorma-autonsa täyteen vanhuksia ja lapsia ja vei heidät Parikkalan asemalle, josta juna vei heidät Satakuntaan Peipohjan asemalle.

Rauhan tultua 13.3.1940 piti tavaroiden kuljetuksen pois Suomen puolelle tapahtua nopeasti, sillä kuulemani mukaan venäläiset olivat tulossa kylään arvioitua aikaisemmin. He menivät kaksi kilometriä liian pitkällekin, koska olivat Imatran tiellä Hörkön talon kohdalla, Vesikkolan tiellä lähellä Piiparista ja Monnonmäen tiellä lähellä Tassiaa. Kylään jäi paljon tavaraa. Venäläisten ollessa jo kylässä Vertasen Juhon isä, joka oli jo vanha mies, meni vielä hevosen kanssa hakemaan tavaroitaan kotoaan. Pihassa oli venäläisiä, jotka tekivät papalle viljakuorman ja taputtivat pappaa olalle.

Paakin Ilmari kertoi minulle, että hän meni läheltä kotoaan hakemaan ladosta heiniä eivätkä venäläiset tulleet häntä estämään. Hän ajoi kuorman kanssa pihaan. Siellä seisoi yksi kiväärimies vartiossa. Ilmari meni navetan vintille ja toi sieltä ajelureen sekä siinä joitakin tavaroita ja sitoi reen tavaroineen heinäkuorman perään. Sitten hän meni vielä sisälle. Tupa oli täynnä venäläisiä sotilaita. Hellalla oli pata ja siinä kanoja koivet pystyssä. Sotilaat ryntäsivät kaikki hänen ympärilleen. He olivat huomanneet hänen puukkonsa, jota kaikki ihmettelivät. Kun ihmettely oli ohi, hän sai vielä ottaa tavaroita Ratsumies lähti Ilmaria saattamaan, että pääsi tiellä olleiden vartijoiden ohi.

Myös Papinniemen Onni ja lita kävivät hakemassa kotoaan äkeen, jonka vetivät metsän läpi Suomen puolelle. Kävin minäkin hakemassa peltotyökaluja navetan katoksesta, enkä nähnyt siellä venäläisiä.

VÄLIRAUHAN AIKAA

Kesällä 1940 syttyi metsäpalo Venäjän puolella Valkealammen maastossa ja levisi sieltä Suomen puolelle polttaen Kukkosen, Salakan, Haukan, Lallon, Virolaisen (Junnan) ja Paakin metsiä. Palo oli niin suuri, että sammutustöihin hälytettiin sotilaita Lappeenrannasta. Palo uhkasi kaikkia Monnonmäen taloja.

JATKOSODAN VUODET 1941-44

Vuoden 1941 suurimmat sotatapahtumat Kuurmanpohjassa tapahtuivat Viipurin - Imatran -tien läheisyydessä Mölkänmäen maastossa lähellä Hellmanin taloa. Mäki vaihtoi kolme kertaa omistajaa, kunnes se jäi suomalaisille. Pahin tappio suomalaisille tuli Viipurintien ja meidän pellon välissä. Suoalapään pelto oli noin kilometrin verran kaupalta Penttilään päin. Suomalaiset olivat päässeet sinne. Suomalaiset pyysivät tykistötulta pellon takana olevalle mäelle. Tuli annettiin, mutta se jäi lyhyeksi ja tuli omien niskaan. Kerrottiin, että tämän seurauksena 32 suomalaisen sota oli sodittu.

Vuoden 1942 syksyllä menin isäni kanssa hakemaan puita Mölkänmäen ja Valkealammen välimaastosta. Venäläiset olivat kaataneet puut. Ihmettelimme ohuita lankoja, jotka menivät puunoksista maahan. Emme tienneet, mitä ne olivat. Karsimme puut ja ajoimme ne pois. Seuraavana keväänä äitienpäiväsunnuntaina sieltä suunnalta kuului kova pamahdus. Tuli tieto, että kolme Penttilän kylän poikaa oli ollut purkamassa miinoja Matti Salakan pellosta. Kerättyään puretut miinat kaksi pojista otti miinat syliinsä ja he lähtivät pois miinakentän keskeltä. Silloin toinen pojista tallasi miinaan. Syntyneessä räjähdyksessä pojista jäi jäljelle vain ruumiinosia. Kolmas, etäämmällä ollut poika loukkaantui vaikeasti ja kuoli myöhemmin. Pioneerit kertoivat miinakentän olleen saman, joka oli yltänyt meidänkin maalle ja ne puut, jotka olimme edellisenä syksynä karsineet ja ajaneet pois, olivat olleet miinakentässä. Jokaisen ohuen langan päässä oli ollut tykin kranaatti. Jäätynyt maa oli silloin estänyt niiden räjähtämisen. Pioneerit kertoivat vielä, että siinä kentässä oli ollut 4500 miinaa. Tämä miinakenttä ei ollut Kuurmanpohjassa ainoa, mutta muut olivat löytyneet ja purettu jo aikaisemmin.

Kiellettyjä nurkkatansseja oli joskus Rouhialaan menevällä tien sillalla ja muutamat riihet olivat myös tanssien pitopaikkoja. Musiikkia saatiin gramofonilevyiltä. Monnolla (Jäppisellä) asuivat poliisit, joista osa, ainakin kaksi, oli erittäin halukkaita tanssijoita eivätkä he olisi halunneet estää tansseja, mutta osa poliiseista oli toista maata. He oikein kyttäsivät sitä, minne päin kunakin iltana mentiin.