KUURMANPOHJASSA TAISTELTIIN KESÄLLÄ 1941



Kalevi Lallo


JOUKKOJEN SAAPUMINEN

Helsingin Sotilasläänissä perustettu, IV Armeijakuntaan kuulunut 12. Divisioona sai heinäkuun alussa Miehikkälän alueelta siirtokäskyn Saimaa kanavan ja Vuoksen välille ja käskyn myös ottaa rintamavastuu tällä lohkolla.

Divisioonan pääjoukkoina olivat asevelvollisista muodostettu Jalkaväki-rykmentti 3, Jalkaväkirykmentti 26 (S- eli Ässärykmentti), Jalkaväkirykmentti 47 (Vallilan rykmentti) sekä Kenttätykistörykmentti 7.

12. Divisioonan komentajana toimi eversti Einar Vihma, joka kaatui kesällä 1944 oltuaan silloin 6. Divisioonan komentajana.

RINTAMAN MUODOSTUMINEN KUURMANPOHJASSA

JR 26 eli Ässärykmentti otti haltuunsa lohkon Kuurmanpohjasta Suokumaanjärveen ja edelleen Kontuun. Lohko oli kahdeksan kilometrin levyinen. Aluksi I Pataljoona otti rykmentin lohkolla asemat vastaan II ja III Pataljoonan jäädessä taakse reserviin ja koulutukseen. l. Komppania asettui puolustukseen Kuurmanpohjan ja Suokumaanjärven välille, mutta 20.7.miehitystä tihennettiin. Silloin II Pataljoona otti vastuulleen Kuurmanpohjan lohkon. Kun joukkoja kesän aikana usein vaihdeltiin, kaikki rykmentin pataljoonat ehtivät ottaa toimintaan osaa Kuurmanpohjassa.

Nopeasti, muutamassa päivässä, rakennettiin tie Suokumaalta Kesäjärven itäpäähän, josta sitten olikin jo vanha tie Monnonmäelle.

Kuurmanpohjan - Vuoksen välillä oli aluksi 1O. Divisioonan joukkoja, mutta ne siirrettiin Vuoksen toiselle puolelle ja tilalle tuli Virolahdelta siirretty, 8. Divisioonaan kuulunut pataljoona JR 4:stä. Sen komentajana oli majuri Waldemar Viisterä, lempinimeltään Vanha Valtsu. Lisäksi tällä lohkolla oli Linnoituspataljoona 8 sekä muitakin joukkoja. Majuri Viisterä sijoitti komentopaikkansa Salo-Issakkaan. Kaikki joukot Kuurmanpohjasta Vuokseen, yli 1000 miestä, olivat Viisterän komennossa ja alistettu 12. Divisioonalle. Joukot saivat nimekseen Taisteluosasto Pata. Nimi lienee johtunut Patakorvenmäestä.

TAISTELUJA KOTIKYLÄMME LAITAMILLA

Jo kesäkuun 29. päivänä, ennen 12. Divisioonan tuloa lohkolleen, Kuurmanpohjan pohjoispuolisessa maastossa käytiin taistelu. JR 6:een kuulunut Osasto Hälvä lähti Kuurmanpohjan alueelta liikkeelle tarkoituksenaan edetä Rouhialan voimalaitokselle ja estää sen hävittäminen. Patakorvenmäki todettiin vahvasti miehitetyksi. Osastoon kuulunut 13. Rajakomppania sai tehtäväkseen mäen valtaamisen, mutta vastus osoittautui liian kovaksi. Osasto Hälvä oli jo pääsemässä Soihenniittyjen yli, mutta sitten vihollisen tuli kävi liian tehokkaaksi. Kun tykistön apuakaan ei annettu, voimalaitoksen valtaus epäonnistui ja joukot vetäytyivät. Tämä taistelutoimi oli yhteydessä samoihin aikoihin Ensoon suoritetun hyökkäyksen kanssa. Ensoon hyökkäsi Kevytosasto 7 komentajanaan majuri Boisman, mutta huomattavia tappioita kärsineenä osaston oli Ensosta pois tultava.

Heinäkuun 19.päivänä Ässärykmentin III Pataljoona teki tykistön tukemana väkivaltaisen tiedustelun Kuurmanpohjan ja Suokumaanjärven välillä ja pääsi Imatran - Viipurin tien ylikin, kunnes sai käskyn vetäytyä. Taistelumaastoon ja viholliseen oli saatu tuntuma.

Heinäkuun 28.päivänä II Pataljoona hyökkäsi Kuurmanpohjan ja Suokumaanjärven välillä tarkoituksella ottaa eräitä maastokohtia haltuunsa. Kukkulat vallattiin, mutta vihollinen otti vastahyökkäyksillä seuraavan päivän iltaan mennessä ne takaisin.

Ässärykmentti sai sitkeiden taistelujen tuloksena pala palalta maastoa haltuunsa Kuurmanpohjassa ja valtasi Vortsavuoren harjanteilta vihollisen pääpuolustusasemat. Valtauksen jälkeen Monnonmäki sai kokea ankaran tykistökeskityksen. Rautatietykkien tultakin tuli silloin Monnonmäelle.

TYKISTÖÄ TUKENA

Kuurmanpohjan alueella tykistön tulta antoi KTR 7:n III Patteristo, joka oli asemissa Suokumaan maastossa. Tykistön osallistumisesta taisteluihin mainitaan mm 19.7. käydyssä hyökkäyksessä, jolloin III/JR 26 ylitti Viipurin - Imatran tien. Jonkin aikaa yksi pattereista, päällikkönään luutnantti Matti Tavela, oli asemissa Tuomas Komin talon takana metsässä. Tulenjohtajilta kylän laidalta se sai tämän tästä tietoja maaleista ja silloin patteri sai nopeita tulikomentoja. Kerran oli Lemmetynmäen suunnasta tulossa tietä myöten jalkaväkiosasto, joka hajosi saatuaan päälleen patterin tulen.

Yksi patterinpäälliköistä tunnettiin tuohon aikaan erinomaisena pesäpalloilijana. Myöhemmin Suomen kansa tuli tuntemaan hänet hyvin pidettynä radio-ohjelmien vetäjänä. Hän oli luutnantti Niilo Tarvajärvi.

Tykistön toimintaa Kuurmanpohjassa on muistellut tämän kirjoittajan veli, Tuovi Lallo, joka palveli silloin asevelvollisena aliupseerina Tavelan patterissa.

TAPPIOITA

Ässärykmentin tappioiksi ilmoitettiin 16.- 31.7.välisenä aikana 52 kaatunutta ja 265 haavoittunutta. Huomattava osa tappioista tuli juuri Kuurmanpohjan ja Suokumaanjärven välillä käydyissä taisteluissa. Elokuussakin tuli vielä tappioita ennen hyökkäyksen alkamista.

Salakan Matin talossa oli komppanian komentopaikka. Teoksessa Ässän tie Arvi Finerus kertoo talosta (käyttäen siitä nimitystä Salomonto) seuraavasti: "Sodan alkuvaiheessa aitta sai kranaatin kattonsa läpi. Onnettomuudeksi aitta ei ollut silloin tyhjä, vaan sinne oli majoittunut miehiä. Neljä heistä oli saanut surmansa." Salomonton rajavartiosto piti taloa majapaikkanaan ja se joutui ensimmäisenä kokemaan Kuurmanpohjassa raskaan tappion. Arvi Finerus jatkaa: "Heinä - elokuun taisteluissa päättyi monen soturin matka Salomonton lähimaastossa. Silloin alkoi matka kenttä- tai sotasairaalaan purilaskyydillä eteenpäin. Sieltä jatkui myös monen sankarivainajan matka kotiseudun viimeisiä leposijoja kohti. Salomonto sijaitsi kuin Tuliholvin alla. Sieltä alkoi myös "Tulihovin alla" -teoksen kirjoittajan Eino Hosian viimeinen matka. (Alikersantti, kirjailija Eino Hosia kaatui Kuurmanpohjassa 19.7.) Salomonnon mahtavan pihakuusen alla hänet , niin kuin monet muutkin taistelunsa taistelleet ässärykmenttiläiset nostettiin ajoneuvoille paikalle sattuneiden asetoverien tehdessä kunniaa." Näin muistelee silloinen ylikersantti Arvi Finerus.

KUURMANPOHJAN VALTAUS

Jalkaväkirykmentti 3:n sotapäiväkirjassa on seuraava kohta: "2O.8. klo 17 saapui Div:n hyökkäyskäsky n:o 697/III/op6/sal/20.8.41.Div:n tehtävänä hyökkäämällä päävoimin Suokumaanjärven molemmin puolin suorittaa läpimurto suunnassa Suokumaanjärvi - Lottola sekä ottaa haltuun Hannilan maasto." Tämän läpimurtohyökkäyksen piti alkaa 22.8. tarkemmin annettavalla käskyllä, mutta tilanne sai uuden käänteen.

12. Divisioonan sotapäiväkirjassa on seuraava kohta:"21.8. 41 klo 7.45 ilmoitti JR 26:n komentaja aamulla saapuneen yliloikkarin ilmoittaneen, että vihollinen olisi irtautumassa ja että Suokumaanjärven ja Kuurmanpohjan välinen maasto olisi jo tyhjennetty. Enson ja Jääsken suunnista näkyy tulipalojen aiheuttamia savupilviä sekä kuuluu räjähdyksiä. Tämän johdosta Div:n komentaja antoi JR 26:lle käskyn suorittaa tiedustelua vihollisen irtautumisen toteamiseksi."

Lähetetty partio totesi vihollisen asemat tyhjiksi ja niin takaa-ajon luonteinen eteneminen aloitettiin viipymättä 21.elokuuta kello 14.

JR 26:n III Pataljoona lähti etenemään suunnassa Kuurmanpohja - Lokkarila - Seppälä, II Pataljoona suunnassa Hiirelä - Lokkarila - Seppälä ja I Pataljoona suunnassa Penttilä - Näveri - Kemppilä.

JR 26:n etenemisteitä Kuurmanpohjasta seurasi Nuijamaalta tänne läpimurtohyökkäystä varten marssitettu Jalkaväkirykmentti 3.

Taisteluosasto Padan tehtävänä oli edetä tietä: Kuurmanpohja - Pullero - Suikkala, mutta Kuurmanpohjan koulun lähellä olleen sillan kuntoon saattaminen hidasti etenemistä jonkin verran Kuurmanpohjassa Padan joukot saivat vähän tultakin vastaansa, mutta 21.8. kylä oli täysin suomalaisten hallussa. Kyllä tuona päivänä,21.8.1941, oli Jääsken teillä menijöitä!

ÄSSÄN KOMENTAJA JA HÄNEN MIEHIÄÄN

JR 26:n komentajana oli everstiluutnantti Eero Sulo Laaksonen, (s. 1896 Pälkäneellä) lempinimeltään Eevertti. Hänestä tuli 6.11.1942 Mannerheim-ristin ritari ansioista Maaselän kannaksella JR 35:n komentajana. Mannerheim-ristin myöntäminen osoittaa, että hän oli kova soturi. Sodan alkuvaiheessa hän oli ässäläisten mielestä liian pikkutarkka vaatiessaan sotilaallista käyttäytymistä ja kuumasta kesästä huolimatta ohjesäännön mukaista pukeutumista, mutta häntä kyllä kunnioitettiin. Eversti Laaksonen sieti alaisiltaan itseensä kohdistuvaa arvosteluakin. Seuraavassa on hänen pikkutarkkuudestaan eräs tarina. Laaksonen huomautti Suokumaalla eräälle sotilaalle, että saappaan varsia ei saa kääntää kaksin kerroin. Sotamies: "Näin on viileämpi." Laaksonen: "Eihän minullakaan saappaanvarret ole käännettyinä eikä ole kuuma." Sotamies: "Jos minullakin olisi tiakkonaalihousut, herra eversti, vetäisin saappaanvarret vaikka muniin asti." Vastaus tyydytti everstiä.

Helsinkiläiseen rykmenttiin oli tullut monen alan taitajia. Toisen komppanian päällikkönä toimi luutnantti Väinö Leskinen, kilpauimari, joka sodan jälkeen tultiin tuntemaan kansanedustajana, puoluesihteerinä ja ministerinä.

Urheilijoista mainittakoon nyrkkeilyn olympiavoittaja Sten Suvio, muusikoista hanuristi Vili Vesterinen ja ksylofonin soittaja Eino Katajavuori, näyttelijöistä Leo Lähteenmäki. Kirjailija Eino Hosian kaatumisesta Kuurmanpohjassa on kerrottu edellä. Tätä kuuluisuuksien luetteloa voitaisiin jatkaa pitkällekin.

STADIN KUNDIT SOTILAINA

Kirjassa Ässän tie Jaakko Rautapää kirjoittaa: "Jo komppaniaa koottaessa pantiin merkille, että stadin kundit, joita yleensä pidettiin rempseäotteisina kovanaamoina, ihmeen nopeasti ja helposti mukautuivat uusiin tehtäviinsä, myös sotilaskuriin. Lieneekö tämä johtunut siitä, että kaupunkilainen stadin kundi - päinvastoin kuin maalla asuva - joutuu jo nuoresta iästä pitäen säännönmukaisesti toimimaan muiden elämänpiiriensä, kodin, koulun ja työpaikan lisäksi myös jonkun joukon, sakin, jengin ja porukan jäsenenä."

Jaakko Rautapää jatkaa: "Komppania oli saanut ensimmäisen taistelutehtävänsä: hyökkäyksen muodossa suoritettavan väkivaltaisen tiedustelun Suokumaan demarkaatiolinjoilta Enson tielle. Juuri ennen hyökkäyshetkeä räsähti ryhmittyneen komppanian asemiin kranaattisade, joka vei riveistä kaikkiaan 22 miestä. Kuusi minuuttia meni aikaa haavoittuneiden pois kuljettamiseen, ja sydän kylmänä komppanianpäällikkö antoi eteenpäin käskyn. Ja kuinkas kävi? Komppania lähti hyvässä järjestyksessä liikkeelle. "Kundit meni niin kuin kansakoululapset kellon soidessa skoleen", kertoi eräs sivullinen silminnäkijä. Stadin kundien tämänkertainen porukka oli antanut näytteen taistelukelpoisuudestaan."

Kalle Väänänen, viipurilainen biologian lehtori ja kirjailija, toimi jatkosodan aikana korsukolportöörinä niin kuin hän itseään sodassa nimitteli. Hän vieraili Kuurmanpohjassa Ässärykmentissä. Väänänen oli opetellut jopa stadin slangia. Jakaessaan savukkeita pojille hän osasi esittää asiansa kundien kielellä: "Mää voin stikkaa liite röökii hela jengille, et saatte duunaa po dilkis."

Tuskinpa seuraava tempaus olisi muilta kuin stadilaisilta luonnistanut. Koulutuksen aikana oli eräs osasto pyöräillyt Leppälästä Imatralle asti. Miehet, kaikkiaan viisitoista, asettuivat kosken sillalle riviin ja tekivät siinä kevyet tarpeensa. Joukosta kuului toteamus: "Stadin kundi on aina Stadin kundi, se kusikin vaan Imatraan."

RYKMENTIN MASKOTTIEN SURULLINEN KOHTALO

Kalle Väänäsen biologian asiantuntemusta jouduttiin Leppälässä, rykmentin esikunnassa, käyttämään hyväksi. Sotamies Tauno Aro oli jostakin Suokumaanjärven ja Kuurmanpohjan väliltä ottanut talteen kaksi petolinnun poikasta. Emo oli varmaankin lähtenyt sodan ääniä karkuun. Poikaset oli tuotu rykmentin esikuntaan. Siellä oltiin sitä mieltä, että linnut olivat kotkan poikasia. Lehtori Väänänen tunnisti poikaset huuhkajiksi. Eversti Laaksonen nimitti linnut rykmentin maskoteiksi. Ne saivat nimetkin: Molo ja Tiltu. Esikunnassa korpraali Särkkä nimitettiin vastuuhenkilöksi poikasten hoidossa. Huuhkajien ruoaksi "Eevertti" määräsi annettavaksi ammuttuja variksia, varpusia, harakoita ja närhiä. Käärmeitäkin niille tuotiin. Linnut kasvoivat ja kulkivat vaunuissa häkkiin suljettuina mukana rykmentin sotatiellä.

Oltiin Itä-Karjalassa Elmusjärvellä Karhumäen suunnalla, kun maskotit sitten kohtasivat "sankarikuoleman". Korpien halki omalle puolelleen pyrkiviä vihollissotilaita osui rykmentin huollon majoitusalueelle. Syksyisessä yössä syntyi taistelu, jossa naapurin miehet saivat tuleen sen kuorma-auton, jonka lavalla oli Molon ja Tiltun häkki. Siihen päättyi Kuurmanpohjasta alkanut huuhkajien sotatie.

"SUOKUMAASSA SOTAA KÄYTIIN"

Ässän sotatietä muistelevat sotilaat käyttävät usein nimeä Suokumaa silloinkin, kun kyseessä on Kuurmanpohja tai Penttilä. Ei sodassa aina taisteltu. Tapahtui muutakin. Nimimerkki T.K. päiväsi 21.12.1941 kirjoittamansa runon, jolle hän antoi nimen Karhumäen joiku. Sitä laulettiin venäläisen kansanlaulun Stenka Rasinin sävelellä. Tulkoon tähän loppuun 12-säkeistöisen runon neljä ensimmäistä säkeistöä, joissa kuvataan sotilaiden koti-ikävää ja jännittäviä aikoja kesällä 1941 kotikylämme laitamilla.

Hesa, stadi, paikka armas,
Sörkka, Valkka, Rööperi.
Koska saanen taasen nähdä
rannat kauniin Kaivarin.

Ässä sieltä matkaan lähti
kerran yönä kesäkuun.
Vaarana taas viisitähti
rauhan rajan maaliskuun.

Suokumaassa sotaa käytiin,
Kesäjärveen dyykkailtiin.
Pyykit pestiin, heinät tehtiin,
Leppälässä huilailtiin.

Enso eldas, slobot smiitas
Suokumaasta viivana.
Kavantsaarell' katsastettiin,
missä piilee iivana.
  Lähteet