MUISTELMIA



Helvi Tirkkonen-Vepsä o.s. Akkanen


Kerron muistelmia syntymä-, lapsuus- sekä nuoruusvuosieni kotikylästä, Kuurmanpohjan kylästä. Vaikka muistini on jo paljon heikentynyt, niin ne suuret muutokset ja suuret surut ovat mielessäni lähtemättöminä. Erityisesti muistan yhdessä koetut raskaat sotavuodet ja sen kalleimman uhrin, jonka jouduin antamaan.

Jättäisin nyt aluksi surut ja menetykset kertomatta ja muistelisin kylämme tapahtumia ennen sotia. Jospa aloittaisin vaikka kansakouluajalta. Menin kouluun yhdeksänvuotiaana, silloinhan ei vielä ollut ala- eli alkeiskoulua. Kiertokoulua kävin ennen kansakouluun menoa yhtenä talvena. Siellä opetettiin pienoismitassa ainakin uskontoa ja laskentoakin, joten kansakouluun mennessä oli jo opetusta saatu. Meillä oli erittäin tarmokas nuori naisopettaja Ida Savolainen, joka oli juuri äsken päässyt seminaarista. Opittiin laskut sekä luvut ja järjestys oli ensiluokkainen. Ei tarvittu jälki-istuntoja eikä nurkassa seisomisia. Myöhemmin rakennettiin samalle tontille toinen koulurakennus. Tuli alakoulu, johon lapset menivät seitsenvuotiaina ja opettajiakin tuli lisää. Tietysti kiertokoulu tuolloin loppui.

Koulun pihan perältä alkoi metsä, jonne usein luonnontiedon tunnilla mentiin perehtymään kasveihin ja luonnossa tapahtuviin muutoksiin sekä ympäristöön. Välitunnitkin olivat urheilullisia, sillä voimistelutangoilla kilpailtiin kuka korkeimmalle pääsisi.

Joki oli siinä aivan koulun vierellä, Kuurmanjoki ja kauempana kalaisa Kuurmanjärvi, joista kummastakin saatiin myös rapuja.

Koulun laajennuttua saatiin miesopettaja, innokas kansanvalistaja ja niin perustettiin kyläkuoro. Opettajasta tuli tietysti kuoron johtaja. Kuorotoimintaa oli aiemminkin ollut, sillä seurakunnan kanttori oli käynyt kylällä laulattamassa ja suurina juhlapyhinä mentiin kirkkoon laulamaan yhdessä kirkkokuoron kanssa.

Hengellistä elämää vireytti suuresti kylään Evankeliumiyhdistyksen toimesta rakennettu rukoushuone, jossa pidettiin paljon hengellisiä juhlia. Näihin juhliin osallistuivat sekä nuoret että vanhempi väki. Äitienpäiväjuhlia varten me silloiset nuoret tytöt ja myöskin pojat kävimme läheisestä metsästä punomassa juhlaköynnökset ovien pieliin.

Sinivuokkojen aikaan kerättiin ja kukitettiin kaikki äidit niillä. Jos tuomet olivat kukassa, niin ne koristivat kahvipöytiä. Ohjelmaa löytyi omasta takaa kuorolauluineen ja kaikki viihtyivät. Toimintaa oli paljon muutakin: olivat martat, lotat ja suojeluskuntajärjestö, johon kuuluivat miltei kaikki nuoret miehet. Samoin miltei kaikki tytöt ja nuoret emännätkin kuuluivat marttoihin ja lottiin.

Kerrottavaa ja muisteltavaa olisikin paljon, sillä lapsuus ja nuoruus ovat elämän parasta aikaa, joka ei voi unohtua. Vaan onhan meitä Taivaan Isä siunaamassa ja varjelemassa olimmepa missä tai minkä ikäisiä tahansa. Hyvä kun on vapaa isänmaa ja siniristilippumme liehuu. Olen jo sitä vanhaa sukupolvea, mutta rakasta Kuurmanpohjaa en unohda.