MUISTOJA KUURMANPOHJASTA



Irja Marlisto o.s. Halonen


Esittelen ensin itseni, olen Irja Halonen, nykyinen Marlisto Tampereelta. Kerronpa miten jouduimme siskoni Irman kanssa Kuurmanpohjaan. Asuimme Ensossa Pärssisen talon yläkerrassa. En muista tietä tai katua. Aloitin koulun Pelkolan koulussa. Samana syksynä äiti lähti Amerikkaan ja jäimme isän kanssa kolmestaan. Penttisen Aune piti meistä huolta, kun isä lähti ties minne. Pappa Luukkosen Abraham haki meidät sitten Hiirenmyllylle. Piti vaihtaa koulua Kuurmanpohjan kouluun. Koulumatka oli pitkä ainakin sata kilometriä:

Menimme kerran mamman kanssa Jussilan tädille kylään, kun mamma huomasi, että minulla oli sormet aina päässä. Hän vei minut joen rantaan myllyn kohdalle ja rupesi nappimaan täitä päästäni jokeen. Kotiin kun päästiin niin ei muuta kuin lamppuöljyä tukkaan ja saunaan. Täit kyllä hävisivät ainakin vähäksi aikaa.

Mamma sanoi, että Irjalla on äitiä ikävä, ja minä sanoin että eikä oo. Myllärin Laaksosen tytöt hakivat meitä aluksi aamulla kouluun ja olihan siellä Kirssin Tauno ja Uunokin kulkemassa niin ettei tarvinnut yksin kulkea sitä sataa kilometriä. Matkan varrelta tulivat Patjaan Salme ja Hämäläisen tytöt Sirkka ja Helmi sekä monia muita, joita en oikein muista.

Patjaan Salmen kanssa kuljimme melkein aina yhdessä. Joskus nahisteltiin Hämäläisen Sirkan ja Helmin kanssa. Kaadoimme heidät kerran ojaankin, vaikkeivät he mitään pahaa tehneet. Nyt pyydän sitä teiltä anteeksi, jos tämä sattuu käteenne.

Olin monta kertaa Patjaalla yötäkin ja pyysin Salmea näyttämään kaikki huoneet, kun niitä oli mielestäni niin monta. Salmen kanssa haaveilimme, että jos me asuttais Sykerön vuorella, kun se näytti niin korkealta lapsen silmin. Meillä olisi mustat liinaharjahevoset, kullalla silatut valjaat ja tietysti korskuvat ja hurjat ratsut. Sitten Salme ottaisi mukaan äidin ja isän ja minä papan ja mamman. Jos Salme, tämä tavoittaa sinut, minulla on nyt musta liinaharja, mutta se ei ole korskuva, vaan hyvin säyseä. Minä tein sen savesta ja istun itse sen selässä punainen viitta ja pitkä tukka hulmuten. Saviveistokseni nimi on Sykerönvuoren kulkijat.

Olin minä myöskin opettaja Salmin Elsalla yötä muutaman kerran ja Ikosen Idalla, joka oli minun kummini. Helka kuulusteli läksyni ja kävimme yhdessä sirkuksessa.

Sitten kerran kun Salmen kanssa olimme Karosen kaupassa ja siellä oli kauniita kumipalloja, jollaisen Salme muistaakseni osti. Tietysti minun mieleni teki saada myös sellainen pallo, eikä ollut rahaa. Mutta minäpä ostin sen ja sanoin Karoselle, että Luukkosen Abrahami maksaa. Pappa maksoi ja sanoi kotiin tullessaan, että taas on Irja tehnyt velkaa hänen laskuunsa eikä se ollut ensimmäinen kerta. Samalla tavalla ostin Jääsken osuuskaupasta lipokkaat, ja pappa tietysti maksoi ja paarusi.

Kerran ollessamme Ida Savolaisen luokalla Henttosen Martti kiipesi jonkun kaapin päälle ja seinäkello putosi lattialle. Pelästyimme hirveästi, kun opettaja tuli luokkaan ja olimme kaikki hiljaa kuin hiiret. Opettaja näki, kuinka kello oli räntsällään surkian näköisenä ja kysyi, kuka tämän teki. Kukaan ei sanonut mitään. Opettaja lähti ulos ja käveli koulun ympäri kerran, pari ja tuli sitten sisälle eikä puhunut vieläkään. Hän näki kuinka koko luokka oli kalpeina ja tuskin hengitti. Hän vilkaisi kelloa ja arvatkaapas mitä hän teki? Hän rupesi nauramaan ja me mukana helpottuneina. En muista, tuliko siitä mitään sen selvempää vai jäikö se siihen nauruun.

Olisihan vaikka kuinka paljon muistoja lisää, mutta olkoon tällä kertaa.