MARJAREISSU



Laina Arponen o.s. Luukkonen


Miun Eevertti-veljei ol kova metsämies. Kerran ko hää tul kottii, hää sano, et löys oikee hyvä marjapaika. Olha siel meijä seuvuil oikei hyvii marjamessii. Hää sano, et viep meit mamma kans sinne marjoi poimimaa ja isse männöö pyssy kans lintui essimää.

Niihä myö sit mamma kans mäntii. Mamma laitto meile evväät. Ol isot korit mukan, ko jaksoiha miekii iso kori tyhjän kantaa. Olha meil sit pienet astiat, mihi poimittii. Eevert vei meijät sinne Kivsuoniityi taakse. Siel ol synkkää messää, ja sit tul sellane suo tapane. Siin ol keskel iha selvä lamp, ja sen rannal ko kävel, ni ves vaa aaltoil. Iha se lasta pelotti. Se ol Huhmarslamp nimeltää. Lamme ympäril ol nii paljo puoloi, jot siihe Eevert meit mamma kans jätti poimimaa. Hää lupas tulla sit hakemaa meitä pois ko ol aikaasa olt messäl.

No myö mamma kans poimittii. Välil syötii evväitä ja levättii. Niitä marjoi ol nii paljo, kaik mättäät ihka punasen ja suurii! Kyl niit ol mukava poimiikii, vaik jo selkää pakotti. Korit tulliit täytee, ja marjoi ol vaik kui paljo. Nii mamma otti esliina ja siihekii poimittii, eikä hakijaa kuulunt.

Minnuu alko jo pelottaa, et jäähää sinne yöks, ko ei myö ois millää osattu sielt pois, eikä ois jaksettu tuuva marjoi. Alko tulla jo hämärä. Sillo tul isosarvine lehmä iha yksinnää. Se ko näk meit, nii se alko ammuu. Vissii sekkii ol eksynt, ko ol yksinää. Sit se läks sinne Kemppiläjärvel päi. Vissii sen kot ol siel.

Tulha se hakiaki sit viimusel, ja alko kotmatka. Ol siin kantamist kahelkii aikuselle. Mie en ennää paljo jaksant kantaa, ko ol pitkä matka ja pitkä ol päiväkii nii pienel tytöl. Olha se sit mukava, ko saatii saman päivän paljo marjoi. En muista, et missää ois olt nii paljo, vaik paljo on tult marjas käytyy.

Sellane ol se marjareissu Kuurmapohja Hiiremyllylt, ko mie sitä nyt vuon 1999 vissii ainakii 75 vuuven jälkee muistelen.