LYYLI AHTIAISEN LAPSUUSMUISTOJA



Liisa Ahtiainen


Lemmetynmäkeläisen Lyyli Ahtiaisen haastattelu on tehty 29.6.1995. Haastattelijana on Liisa Ahtiainen.

    Haastattelija: No, minkälaisiin töihin sitä pääs mukkaan sit heti ko kyken?

Miehän jouvuin niin paljon sitä siskoain siin hoitamaan ja olemaan hänen kanssa. Mie muistan kerrankin, ko ol puhetta niin kun mulla ei muita ollut, niin sun naapurissa ol paljo on lapsii. Mie panin sit siskon selkähän ja kannoin sinne ja sitten se ol siel turvassa, et mie tiesin, et se ol tuos, kun likaks jätettiin, kun läksiit niityllekin heinälle ja muuta töihin Likottaan. Mie muistan kun mie panin selkahän, en mie muuten jaksant kantaa, mutta selkään ja siellä ol kyl seuraa sitten.

No, sehän ol se lehmii kärpäsien hoteleminen, se ol yks ja ajaminen mettään. Voi kun se oli ikävää se kärpäsien ajaminen. Sehän se ol ensimmäinen ja sit ajaa mettään sinne. Ja sit kun se ol siihen aikaan välj äl salol lehmät metäs siel joka kylän lehmät siel ja niitä pit hakkii sieltä sit kun aloin uskaltaa ja naapurin lapsien kanssa mänin jo sinne, mut niijen lehmät tuli jo vastaan ennemmin, niin mie sit mänin aina sen minkä uskalsin ja löysin lehmät. Siitä se ko alkoi vaan kyvetä.

No, sit siitä se pit alottaa, mikä ol löysemp lypsää, niin sitä sitten alotin ja sit on siitäkin kiva muistikuva, kun äiti, niin hänel ol ihmeelliset jalat sillon nuorena tietysti, et kun hää ei käyttänt jakkuukaa. Ei, kun hää lypsi. Just mie näät, kun sielt Konnunsuolt ain kuivikkeeks sammalii, ne ol semmosel turpeel, niin mie ain otin sen turpeen takapuolen alle, niin äiti viel sano, et kyl tääl viel sen aikaa jaksaa kykkii, olla kyyryssäkii kun tuon lehmän lypsää, mut kyl se sitten myöhemmäl iäl jakun ottii hääkii.

Niin, niin hänestä oli ihmettä ja sitten kun ei ollu kun yhet keritsimet ja mie kävin sielt naapurist lainaamaan ja sit läksin sinne ennemmin kuin emäntä tul sinne. Ja tiijät sie, ol ihmiset niin taikauskosia, että enhän mie ollut tuota kuullut. Sit se emäntä tul miun luo, sano, jo sitten on alotettu keritseminen, et mie alotin päästä, kun äiti oli aina halunnut, niin se emäntä kysy miulta, et meil on tapa, et pääst pässii, sivust sikkiivää, siis alotettaa. Se ol höil joku taika, tai joku semmonen, niin, taika. No, mie heti koppasin, kumpanen tää on, niin se sattu olemaan, kun mie päästä alotin, se sattu olemaan pässi. Et hänellä ol tämmönen, en mie ollut kuullut tuota, eikä äiti mittään erroo pitänyt siinä. Niin hän tosiaan kysy, et oisko se sit ollut vika jos mie oisin sattunut sit toisin päin. Emälammas alotettiin sivusta ja päästa, niin hää sannoo, et meil on tapana, et pääst pässii, sivust sikkiivää, alotettaan keritseminen.

    Haastattelija: No, sit kun ei ollut poikaa niin työ jouvuitta isänkin kans töihin. Minkälaisia töitä sitä joutu tekemään?

Ihan aina, jo kaikki ihan ulko ja mettä. En mie noista huushollitöistä niin paljon perustellutkaa. Millos mie niitä sitten opin, kun siel aina ol oltava. Siel ol oltava hevosmiehenä sekä. Naapurin pojilla ol viel aina lustii, kun mie hevosen kanssakin ajelin. Mie ajelin sielt kesantopellolta hevosen ja veräjäpuut käv selkään, kun ol vähän matkaa. Sit ratsail tulin, niil oli lustii aina siit. Ja sit kun sielt saloniityit heiniikii jouvuin hakemaan, niin kun ol ne semmoset korkeet heinähäkit, niin sit mie en uskaltant panna kukkupääks sitä, tuon verran sit häkin alapuolelta, se oli sit niinkun turvallisempaa talvella kun tul sielt. Sitten kun sattu naapurin pojat vastaan, niin jo niil nauru kelpas. No kyl sun kelpas nauraa, kun pakko ol tehä.

Samalviisii niinkun metäs justiin puutavaran salihaaminen ja, niin isä viel just noita navettatarpeita kun tehtiin, niin hän Henttosen Jussii pyys vissiin niinkun minuun säästäes sään. Sitten yhen päivän ol, se sano seuraavana aamuna miulle, lähe sie, tuo Jussi on niin raskas vettää siinä justeerin paassä. Ja oisiks sillon, mitäs hammeenhelmat tuota myöten jäässa kun siel, eihän sillon mitään housuja tytöillä pietty, pitkii housui, ennen sottaa, -35-36. Kun kalina kävi kun...No Nyt ol sit kun tänne Ruokosuost isä ja äiti osti tän maapalan, tänne ruvettiin rakentamaan ja niitä mökin tarpeita taas kaajettiin, niin sit ol miehei, ko sit ol isä hänen kanssaan. Samalla viisii isä ol ollut hänen kanssaan sit siellä kaatamassa niitä puita, Lauri sano, et lähe sie, pappa on niin raskas vettää justeerin paassa.

Ei sitä, mut sit ol ko mie olin sillon nuorempi, et miusta ei vielä ollu kokopäivähommaks, niin mie mänin niityl myöhemmäl, kun sit tää mamma, äitinäiti jäi kottiin, niin hää keitti kahvin, niin mie vein sit ne kahvit. Mie mänin myöhempään kun olin sillon, etten kyvennyt viel nyt suurempaan, korkeintaan karisteita haravoimaa. Niin sen mie muistan, et kun mie ne kahvit vein ja ol viel sillon alkuaikan, kun semmosiin polkui myöten niin miulle opastiit, et mist ko polkui män useammallekin talol polkui pellolle, niin et määt sitä ja sitä myöten. Mut se ol, et oisko se ollut, et sun kymmenen korvissa, et minus ol jo jonkun verran karisteita pystyyn haravoimaan, mut mie sit ne kahvit vein, et mänin myöhemmin. Et isä ja äit ol mänt jo ennemmin, mut nyt sit taas aikuisena jo, niin johan miun pit olla heinäsaran päitä niittämässä jo kun isä ajo poikki.