KUURMANPOHJAN OPETTAJA MUISTELEE



Kalevi Lallo


Saima Peltomäki, Elimäellä asuva tunnettu jääskeläinen, teki erään haastattelun 24.4.1984 Lahdessa. Hänen keskustelukumppaninaan oli Kuurmanpohjan pitkäaikainen opettaja Elsa Salmi, os. Hanski. Allekirjoittanut ryhtyi nauhan kuunneltuaan muistiinmerkitsijäksi.

Elsa Salmi kertoi, että hän oli kymmenlapsisen perheen lapsista vanhin. Maalaiskodissaan Kuurmanpohjassa hän joutui jo seitsenvuotiaasta alkaen osallistumaan monenlaisiin auttamistehtäviin.

Saima Peltomäen kysyessä jotain muistoja Elsan varhaislapsuudesta hänelle tuli mieleen pari tapausta. Ensimmäisen sattuessa hän oli niin pieni, ettei itse sitä muista, mutta on kuullut tapauksen vanhemmiltaan. Isä ja äiti olivat tulossa kauempaa pellolta töistään ruokatunnille, kun he huomasivat katolla valkean möykyn, jonka tunnistivat tyttärekseen Elsaksi. Elettyään kauhun hetkiä he helpotuksekseen näkivät pienen tyttönsä tulevan tikapuita myöten turvallisesti alas. Taloon oltiin tekemässä kattoa. Työssä oli eräs leikkisä mies, jonka sukunimi oli Kukko. Hän liukastui katolla pärenippu käsissään ja alkoi pudota. Siinä pudotessaan hän muisti, mikä hänen sukunimensä oli ja mies kiljaisi: "Kukko kiekuu! Me lapset olimme kauhuissamme, mutta kun näimme, ettei tälle iloluontoiselle miehelle käynyt mitenkään, päästimme ilmoille vapauttavan naurun.

Haastattelija kysyi, miten Elsa oli päässyt opin tielle, koska se sentään siihen aikaan oli maalaistalon tyttärille aika harvinaista. Innostuksen opiskeluun oli tuonut osallistuminen kylässä toimineen nuorisoliiton rientoihin. Eteenpäin innostajana oli ollut nuorisoliiton puheenjohtaja Antti Henttonen. Elsa kävi Radansuun kansanopiston. Elsaa, kuten kaikkia kansanopiston käyneitä kiinnosti itsensä kehittäminen. Hän kävi talous- ym. kursseja. Sitten sama henkilö, joka oli ollut innoittajana, sanoi: "Nyt haet seminaariin!" Kun mitään ei ruvennut tapahtumaan, Antti Henttonen haki tarpeelliset hakemukseen liitettävät paperit Jääsken kirkolta. Nyt pantiin toimeksi. Paperit postitettiin.

Kaksivuotisesta Satakunnassa toimineesta Karkun alakansakoulunopettajaseminaarista Elsa valmistui opettajaksi. Hänen ensimmäinen paikkansa oli Karjalan kannaksella Johanneksen kunnassa, mutta siellä oleminen jäi yhteen vuoteen. Kuurmanpohjan kansakoulun johtokunta oli kiinnostunut oman kylän tytöstä ja pyysi Elsaa hakemaan opettajaksi omaan kotikyläänsä. Näin tapahtui. Samana vuonna1927, jolloin Elsa valittiin Kuurmanpohjaan opettajaksi, kylään valmistui lisärakennukseksi uusi koulurakennus vanhan viereen. Kouluun valittiin myös samana vuonna miesopettaja. Asiat kehittyivät siihen suuntaan, että nuorista opettajista tuli aviopari, joka teki työtä Kuurmanpohjassa sotiin asti ja vielä jatkosodankin aikana. Lukuisat ovat ne kuurmanpohjalaiset, jotka tulivat tuntemaan Edvin ja Elsa Salmin opettajina ja monien harrastusten vetäjinä kylässä. Hyvin pitkäaikaisena opettajana ja koulun johtajaopettajana toimi Ida Savolainen, joka jäi eläkkeelle alueluovutusten yhteydessä.

Keskustelu meni sotiin ja evakkoaikoihin. Elsa Salmi muisti, että evakkoon lähtö talvisodan aikana tapahtui yöllä kuorma-auton lavoilla Jääsken asemalle kovan pakkasen vallitessa. Matka suuntautui Pohjanmaalle. Juna oli pitkään pysähdyksissä Jyväskylän lähellä Pönttövuoren tunnelissa pommitusvaaran takia. Vaikeaa se matkanteko oli ollut kolmen pienen lapsen, Pekan, Seijan ja Kaijan kanssa. Väliin oli jokin lapsista kateissa. Vaikeudet seurasivat toisiaan.

Elsa sanoi olleensa hyvin iloinen, kun sai kuulla, että rauha oli tullut. Joku sanoi hänelle: "Tietääkö rouva, minkälainen rauha on tehty?" Pian se tuli hänelle selväksi. Sehän merkitsi sitä, että koti ja työpaikka olivat menneet ja jääneet uuden rajan taakse, mutta aviomies Edvin palasi sodasta terveenä. Saavuttuaan erääseen evakkokotiin Elsa huomasi heti sisälle tullessaan, että seinällä oli samanlainen ryijy kuin heilläkin oli. Se ilahdutti. "Oli niin kuin kotiin olisi tultu", Elsa muisteli.

Jatkosodan aikana Kuurmanpohja saatiin takaisin, mutta ei uutta koulua. Se oli palanut sodan alussa kesällä 1941. Vanhassa koulurakennuksessa Salmit pitivät koulua, kunnes kesällä 1944 tuli taas lähtö evakkoon, nyt Savoon. Edvin ja Elsa Salmi saivat paikat Haukivuorelta. Koulu sijaitsi hyvin kauniilla paikalla ja he saivat Haukivuorella paljon ystäviä. Kuitenkin lastensa koulunkäynnin vuoksi he hakivat Lahteen, josta kumpikin sai paikat.

Edvin Salmi kuoli jo vuonna 1952. Elsa jatkoi elämäänsä yksin lastensa tukemana. Hän oli jo hiukan ennen miehensä kuolemaa joutunut jäämään sairaseläkkeelle vaikean selkävian takia, mutta hän teki kuitenkin ahkerasti opettajien sijaisuuksia eri kouluilla.

Saimi Peltomäki sanoi: "Mutta on sinulla ollut elämässäsi muutakin kuin tämä koulu. Nuo taulut seinällä kertovat, että sinä olet taiteellisesti lahjakas ja tyttäresi Seija Ateneumin käyneenä on suuntautunut samoille jäljille."

Elsa Salmi vastasi: "On kaksi asiaa, joihin en ole koskaan väsynyt. Yksi ovat nämä taulut ja niiden maalaaminen. Jos on omasta mielestään tuntenut epäonnistuneensa, ei se ole masentanut. Mielelläni olen taas aloittanut uuden työn. Toinen tärkeä asia, johon en ole koskaan väsynyt, on ollut rukous. Sen olen oppinut perintönä. Rukous antaa minulle voimia ja vie elämässä eteenpäin.

Lahdessa, Mustankallion mäen kauniilla hautausmaalla ovat opettajapariskunnan Edvin ja Elsa Salmin leposijat.