|   | ![]() |
  |
MUISTELMIA KOULUAJOILTAOskar Hellman |
![]() |
|
Aloitin koulunkäynnin syksyllä 1929. Matka koululle oli noin puolisentoista kilometriä.
Syksyisin ja keväisin kuljettiin jalkaisin ja talvisin enimmäkseen suksilla. Alakoulun opettajana oli Elsa Salmi. Ensimmäisellä luokalla ollessani melkein asuinkin sen talven koululla heidän luonaan. Yläluokilla opettajina olivat Edvin Salmi ja Ida Savolainen. He olivat muuten aika ankaria opettajia, mutta sehän riippui paljolti oppilaan käyttäytymisestä. Hyvin ovat vielä mielessäni kouluaikaiset kaverit. Kaikkihan olivat hyviä kavereita, mutta erikoisesti Kirsin pojat, jotka asuivat siellä Hiiren myllyn lähellä joen toisella puolella. Useasti kouluaikana yövyimme toistemme kotona, vaikkei meillä kovasti tilaa ollut eikä myöskään Kirsillä, mutta hyvä sopu antoi tilaa. Kun vanhimmat sisarukset olivat jo poissa kotoa, oli tilaa enemmän. Pari metsämiestä asui meillä kahtena talvena. He kävivät metsätöissä jossain Valkialammen ympärillä, kuten myös veljenikin. Iltaisin kunnostettiin työkaluja. Viipuri - Imatra -valtatie kulki kylän läpi. Siinä oli hyvä myötäinen mäki Viipurista päin kaupalle tultaessa. Kyllä siinä mäessä otettiin kelkalla kyytiä milloin yksittäin, milloin useita kelkkoja jonossa. Monasti mentiin kelkalla tai suksilla linja-auton perässä. Autoliikennehän oli siihen aikaan hyvin vähäistä, mutta tuntuihan se ilmaisen kyydin ottaminen monasti aika uhkarohkealta. Hiiren myllyn lähellä asui Piipon perhe. Jussi-isännällä oli öljymoottorilla toimiva puimakone, joka syksyisin kierteli talosta taloon. Niin tulivat viljat puiduksi. Tämä homma vaati useitten ihmisten työtä koneen ympärillä ja monesti ajettiin viljaa pellolta suoraan koneelle. Siinä oli hankomiestä ja puukkomies joka leikkasi lyhteen siteet. Siihen aikaanhan viljat sidottiin lyhteiksi. Puintipäivän päätteeksi päästiin sitten saunaan. |