GOLFHOUSUT



Juho Henttonen


Muistaaks teist kukkaa sitä aikaa ko ollut muojis golfhousut? Mie ainakii muistan sen koko elämänikkäi. Mut ensiks mie kerro teile mist mie sai aihee näist kolfhousuis kirjottamissee. Se ol näät silviistii, et ko meitä Hosmääl ol neljä veljestä, ni mie aatteli et eihä myö voija koko elämäikkää yhes asuu kolhoosi elämää, vaik meil olkii hyvä veljessopu. Tosi Hosmää maatila ol varsin kookas, mut neljää ossaa jaettun ei siin ois jäänt oikei kunnollista elinkelpoista tillaa ja sentakkee mie tuumasi hakkii poliissiks ja vein hakemukset Viipuri poliissilaitoksele. Se ol tammikuu 7.päivä 1930. Se kanslisti, joka otti miu hakemuksei vastaa, näytti paksun pinkan jo ennestää olevist hakemuksist, mut kyl hää sano vievääsä miu hakemuksei muihe mukan poliissimestarill, vaik miult puuttu viel lääkärtotistuskii.

No siint kulu siit vaijaa par viikkoo, ko miule tul kirje Viipuri poliisimestarilt, jot miut on hyväksytty Viipurii poliissiks. No mite tää miu poliissiks pääsy tapahtu näi äkkii, tää asja selkes miule vast jälkee päi. 0l näät silviistii, et Viipuri poliissimestar Juuso Miettine ja Jääske eläilääkär Riistavaara olliit koulukavereit Kuopiost ja jos jääskeläisist joku hak poliissiks, ni mestar ain soitti Riistavaarall ja kysy et millane se mies on. No tiesihä mie, jot Riistavaara anto miul hyvät arvosanat ja nii tul entisest Hosmää Viljost (eli kaverie keske Vilkast) Viipuri kaupungi nuoremp konstaapel Juho Henttonen.

No tää nime muutoskii on täs yhteyves syytä selittää. Miut on kirkonkirjoje mukkaa kastettu Juho Viljam Henttoseks, kotväe ja kaikkii tuttavii keske minnuu kussuttii Viljoks, kukkaa ei tient ies Juho -nimmii miul olleeka. Ko mie mäni siit sotaväkkee, ni siel panniit kirjoihe miu ensmäise etunimmei mukkaa miut Juhoks ja ko mie mäni Viipurii, ni siel rupesiit käyttämää miust Juho -nimmii, ja täl taval sitä siit Viljost tul Juho. Tää etunime vaihos tuotti paljo epätietoisuutta, sil ei monikaa miut tuntent voint arvatakkaa, et Juho Henttose nimel miu tekemii kirjotuksii Karjalas tai jossai muis lehis, olliit Viljo Henttose kirjoittammii. Tulpaha tääkii asja nyt täs yhteyves selvitettyy. No mut niist kolfhousuistha miu pit kirjottaa. Tähä vaa tul vähä tarinaa siihe johtavist alkutekijöist.

Sillo kolmekymment luvul olliit miehil muojis kolfhousut. Miekii innostu ostamaa sellaset Punaselähteetorilt Pusa Einolt. Hää ol entine poliissi ja hää anto ain alennust entisil virkaveljillee. Mieko läksi siit lomale 1930 joskus elokuul, ni mie pani ne uuvet kolfhousut jalkahei ja olin mielestäi oikei ylpiä ko miul ol muojinmukaiset housut. No ko mie tuli siit ensmäiseks sisarei luokse Sikojaale, ni Lyyti-siskoi sano koht siltää, et mitkä housut sie oot pant jalkaheis. Oot sie jo näi lyhyves ajas tult nii ylpiäks, et sie pijät tuollasii maailmalopu housui jalassais. Täs mie sai ensmäise ankara arvostelu housuistai.

Sama arvostelu jatku, ko mie mäni muutama päivä peräst kotihei Hosmäel. Velmiehetkii sannoit, et muuta nyt toist housut jalkaheis, koko kylähä nauraa siu housulleis, mut pakkoha miu ol niitä pittää ko miul ei olt mukan muit päälyshousui. No tääl Hosmäel myö paistettii siit rotinat. Akkase Amalia-sisarei ol näät pyöräyttänt pojan, Kaukon, joka nykysi on aikamoine ököeläjä ja pitäjä suurin maijotuottaja Elimää meijerii. Hosmäel ol sillo henkilöauto, sellane viiksihoppa ja myö vaimoi ja tyttärei Helka kans lähettii autol niitä rotinoi viemää.

Siin maantie varres Turtia rannas ol Kärättilä kylä ja talo omistama yhteine raamisaha, joka aikanaa käi kahes vuoros. Siel sahattii ulkomaan vientiikii sahatavaraa ja siel miekii oli vakinaisis hommis mont vuotta. No tää saha ol siit jostai syyst hiema aikasemmi palant ja sinä aamun olliit vakuutusyhtiö miehet sopineet isäntii kans neuvottelutilaisuuvest palovakuutukse korvaamisest. Ko mie ajoi autol siihe saha kohal, ni mie sanoi vaimollei, et mie käyn kassoos niit palojälkii ja mie läksi nousemaa saha rintaa, ni sielt tulkii minnuu vastaa kaks miestä salkut kainalos ja käspittäi tervehtiissää sannoit, et työ ootta vissii tään saha isännöitsijä, männääks tuone pölkkyi pääle istumaa ja keskustelemaa vakuutuksist. No miu pit tunnustaa, et en mie oo mikkää isännöitsijä, mie tuli vaa ohimenne kassomaa palo jälkii, ko mie oli täs sahal pitkää erilaisis hommis. Tässä tilaisuuvessa kolfhousut nostiit miut jo sahan isännöitsijäks.

Mut ei juttu pääty tähä. Seuraavan päivän sisarei mies Marttila Matti pyys minnuu mukanaa Ensoo, ko hää männöö sinne autokassastuksee. No jousiha mie lähtemää ja nii myö Mati kans ajeltii aamusil Ensoo. Siel tori laijas ol jo mont autoo ja sinne rivvii myökii auto ajettii. Matti jäi viel jotakii autosa luo tekemää, ko mie aloin kävellä toril päi. Sielt yhe auto takkaa tul mies miu luoksei hattu kouras ja rekisterkirja toises kääs. Syvvii kumarruksii tehe hää esittel miule, et herra insinööri, ettäks työ vois ottaa tään miu autoi ensiks käsittellyy, ko miul on sairas vaimo mukanai, jonka mie vei tuonne sairaalaa, ja miu pitäs joutuu hänt auttamaa. Mie sanoi miehele, jot mie en oo nyt työvuoros, mut sielt tulloo koht toine insinöör, puhukaa sil,kyl se varmast huomioi teijä tilantee.

Näin lyhyve aja sisäl kaikest huolimatta kolfhousujen ansiosta miust ol kohotettu saha isännöitsijäks ja katsastusinsinööriks. Mää ja tiijä, jos myö ois mänty Valtiohotellii ni kukaties, jos siel ois puhuteltu jo Herra Ministeriks. Siit ko miu loma loppu ja mäntii taas Viipurii, ni mie riisui ne kolfhousut jalastai ja sanoi eukollei, jot nyt saat leikata nuo housut matokutteiks, mie en ennää niitä jalkahei paa. Ko siit matot ol kuvottu joskus valmiiks ja näi niis sellaset harmaat viirut, ni miule tul ain mielee ne kolfhousut, jotka tekkiit miust omatekose herra.