EILA-KAARINA HYTÖNEN



Helka Lallo o.s. Ikonen


Karjalan laulavien lasten kulttuuriperintöä on vienyt eteenpäin Eila Kaarina Hytönen, os. Valtonen, jonka sukujuuret ovat Kuurmanpohjassa. Hän aloitti musiikkiopintonsa Imatran musiikkiopistossa. Hänen laulunopettajinaan toimivat Lauri Leinonen, Oiva Ruhanen, Antti Kamensky, Helvi Hämäläinen sekä Jolanda di Maria Petris. Hän täydensi opintojaan useilla Italiaan tekemillään matkoilla, missä hän opiskeli Roomassa prof. Licinio Francardin oppilaana.

Eila Hytönen on esiintynyt aktiivisesti omissa konserteissaan sekä esittänyt soolo-osuuksia Imatran kaupunginorkesterin järjestämissä ooppera-, oratorio-, passio-, sinfonia- ja operettikonserteissa. Hän on tehnyt lukuisia nauhoituksia Yleisradiolle vuosina 1970 - 80, säestäjänään Pentti Koskimies.

Hänet kiinnitettiin Imatran teatteriin teoskohtaisella sopimuksella esittämään pääosaa opereteissa Mustalaisruhtinatar, Tanssiva Savoy, Erämaan laulu sekä musikaalissa Laulava Trappin perhe. Imatran Operettitaiteilijat -työryhmän esittämässä Emmerich Kàlmànin Mustalaisruhtinatar -wieniläisoperetissa hänellä oli myös päärooli.

Eila Hytönen toimi yli kaksi vuosikymmentä Imatran kaupungin työväenopiston laulunopettajana ja useita vuosia musiikkikoulussa samassa tehtävässä. Hän oli myös Imatralla toimivan Musiikkikilta 65-ry:n perustajajäsen.

Savonlinnan Oopperajuhlakuoroon Eila Hytönen hakeutui 1987, ja hän on esiintynyt siellä viitenä kesänä eri oopperoiden kuoro-osuuksissa. Oopperajuhlakuoro muutti vuonna 1995 nimensä Suomen filharmoniseksi kuoroksi, jossa hän laulaa edelleen. Lappeenrantalaisen Zigora -yhtyeen laulusolistina hän on esiintynyt eri: puolella Suomea musikaali-, operetti- ja unkarilaismusiikin ohjelmistolla. Imatran Inkeriksi Eila Hytönen valittiin vuonna 1985. Joulukuussa vuonna 1990 tasavallan presidentti myönsi hänelle director cantus nimen ja arvon.