Hannele Koivunen

KUURMANPOHJAN HISTORIASTA

ESIHISTORIALLINEN ASUTUS

Aulikki Ylösen kirjassa Jääsken kihlakunnan historia I kerrotaan Karjalan kannaksen lukuisista kivikautisista esine- ja asuinpaikkalöydöksistä. Suur-Jääsken alueelta on kuitenkin vain yksi kivikautinen asuinpaikkalöytö, joka tehtiin kesken sotaa Vuoksenrannassa, mutta se jäi tutkimatta. Esinelöytöjä on sen sijaan useita.

Muinaislöytöjen perusteella on päätelty, että Jääsken asutus on tullut etelästä, lähinnä Äyräpään kihlakunnan suunnalta. Ihmisen oleskelusta Suur-Jääsken alueella kivikaudella on löytynyt esineiden perusteella kuitenkin runsaasti todisteita. Valtaosan löydöistä muodostavat taltat ja kirveet. Jääsken Kuurmanpohjasta on löydetty oikokirveitä ja tasatalttoja sekä kappaleita veitsistä ja tikareista.

Arkeologi Timo Jussila löysi toukokuussa 1999 Joutsenon Kuurmanpohjan Monnonmäeltä maaperästä kaksi kivikautista asuinpaikkaa, joilta löytyi reunoiltaan teräväksi tehtyjä kvartsiesineitä ja iskoksia. Hän ajoitti nämä asuinpaikat 9500-10 000 vuotta vanhoiksi.

Heinäkuussa 1999 Jussila löysi jälleen kaksi kivikautista asuinpaikkaa Kuurmanpohjan maaperästä. Jussilan karkean alustavan ajoituksen mukaan asuinpaikat saattavat olla jopa 10 000 vuotta vanhoja eli hieman vanhempia kuin Antrean verkkolöydös. Uusimmat löydöt sijaitsevat Jussilan mukaan Itämerta edeltäneen Ancylusjärven korkeimman rannan yläpuolella kun taas toukokuun löydökset olivat järven korkeimmalla rannalla. (1

Löytöjen jatkotutkimukset ja seudun jatkotutkimukset tulevat valottamaan ja täsmentämään ajoitusta ja kuvaa Kuurmanpohjan alueen varhaisesta asustushistoriasta.

LUONTO JA VESISTÖT

Vuoksen vedet laskivat maankohoamisen seurauksena 1800-luvun alussa Käkisalmen väylän kautta Laatokkaan. Suvannon ja Laatokan välinen kannas puhkaistiin vuonna 1818, jolloin Suvannonjärven pinta laski kymmenisen vesimassojen murtautuessa Suvannosta kannaksen poikki Laatokkaan. Muistitietona on kulkenut kertomus siitä, miten tämän vesistön laskun yhteydessä talot lähtivät liikkeelle ja kuinka jopa kukko kiekui vedessä uivan talon katolla. Vuoksen vedenpinta jäi Suvannon laskun jälkeen sitä korkeammalle, mikä aiheutti tulvavahinkoja Vuoksenlaaksossa aina Antreaa myöten. Jo vuonna 1820 antrealaiset olivat ehdottaneet Kiviniemen kannaksen puhkaisemista ja he tekivät siitä aloitteen vuonna 1836.

Kuurmanjärvi oli vielä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä noin kymmenen kilometriä pitkä ja muodoltaan kapea. Kiviniemen kannas puhkaistiin vuonna 1857 Vuoksen pinnan alentamiseksi ja tulvien hillitsemiseksi ja sen myötä Kuurmanjärvi lyheni kolmeksi jokien yhdistämäksi järveksi, joiden yhteispituus oli noin neljä kilometriä. Näitä järviä nimitettiin Räikkösen- eli Oithaudanseläksi tai Kuurmanseläksi, Verhiönseläksi ja Tölkön- eli Savolaisenseläksi. Kuurmanjokivesistö laskee Vuokseen Ehatoksenselkään. (2

Jokilaakso ja vanha vesijättömaa olivat erittäin hedelmällisiä mustan mullan alueita ja luonnonolosuhteet olivat varsin edulliset. Vuoksen ja siihen laskevan Kuurmanjoen rantamaat olivat Karjalan parhaita savialueita. Syväuomainen, mutkitteleva Kuurmanjoki halkaisi viljavia peltomaita. Joen latvoilta Humalniemestä saatiin veden rajasta savikerrostumasta ketriä eli imatrankiviä. Ne olivat moninaisiin muotoihin hioutuneita luonnonkiviä, joita myytiin turisteille.

Kuurmanjokea kirkasvetisempi Hiirenjoki sai alkunsa Suokumaanjärvestä, jota kutsuttiin myös Hiirenjärveksi. Joessa oli kaksi koskea. Myllykoskessa oli niin suuri putous, että siihen oli rakennettu vesivoimalla toimiva Hiirenmylly ja raamisaha. Salakkakoski oli metsän keskellä vapaana soliseva pieni koski. Hiirenjoki yhtyi Kuurmanjokeen puolisen kilometriä ennen Kuurmanselkää. Kylän vesistöihin kuuluivat vielä erilliset Valkealampi, Hiirenlammet ja Kesäjärvi. Valkealammella oli kalliorannat ja kirkas vesi ja se oli suosittu uimapaikka.

Kasvistoltaan Jääski oli rikkaampi ja monipuolisempi alue kuin naapurinsa. Siellä oli lehtomaisia kangasmetsiä ja jopa lehmus viihtyi Vuoksen ja Kuurman lehtoalueilla. Maaperä ja mikroilmasto saivat aikaan poikkeuksellisen rehevyyden ja vihreyden. Vaahterat kasvoivat Kuurman pohjoispuolella olevien kallioiden pohjoisrinteessä. Rouhialankosken pohjoisrannalla sijaitsi suuri luonnonvarainen pähkinälehto. Pitäjän alueella kasvoi myös villejä omenapuita. Kasviharvinaisuuksia olivat esimerkiksi haarapalpakko, rantaorvokki, metsäkumina, sinilatva, vuorimunkki, purosätkin ja juurehtiva kaisla. Pitäjästä löydettiin kaiken kaikkiaan lähes 600 putkilokasvilajia. Myös linnusto oli poikkeuksellisen rikas. Linnuista mainittakoon kuhankeittäjä, satakieli ja kultarinta, kaulushaikara ja kaislarääkkä.

Kuurman vedet olivat runsaskalaisia. Kevättulvien aikana kalat nousivat Vuoksesta ruohikkorannoille kutemaan. Rapuja oli runsaasti ja niitä pyydettiin serpakoilla eli haaveilla. Ravuista saatiin tuloja, kun niitä myytiin Imatralle Valtionhotelliin ja Rauhan hotelliin. Toutainkin nousi joskus Vuoksea pitkin Ehatokseen. Harvinainen kalalaji oli myöskin rantatörö. (3

JÄÄSKEN KUNTA

Jääsken nimi mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhankirjassa, jossa kerrotaan, että Novgorodin suuriruhtinas luovutti Ruotsin kuninkaalle kolme karjalaista kihlakuntaa, muiden muassa Jääsken. Erillisenä seurakuntana Jääski esiintyy asiakirjoissa vuonna 1415. Jääsken nimi esiintynee venäläisissä lähteissä jo tätä aiemmin.

Jääsken pitäjä sijaitsi Etelä-Karjalassa. Pitäjän pinta-ala oli ilman vesistöjä 400,6 neliökilometriä. Jääsken naapureina olivat Viipurin maalaiskunta, Nuijamaa, Joutseno, Ruokolahti, Kirvu ja Antrea. Se kuului Jääsken tuomiokuntaan, Jääsken käräjäkuntaan, Jääsken nimismiespiiriin ja Savonlinnan hiippakunnan (vuodesta 1925 alkaen Viipurinhiippakuntaan) Jääsken rovastikuntaan. Ortodoksinen väestö kuului Viipurin kreikkalaiskatoliseen seurakuntaan. Kuurmanpohja kuului pitäjän länsiosan alueen niin sanottuun nimismiehen neljänneskuntaan. Jääsken kihlakunnassa ei ollut ennen 1600-luvun loppua vakituista käräjäpaikkaa, vaan käräjien pitopaikka vaihteli. Myös Kuurmanpohja toimi useaan otteeseen käräjäpaikkana. Pappien palkkioiden keruuta varten Suur-Jääski oli puolestaan 1500-luvulla jaettu niin sanottuihin yökuntiin, joista papit itse kävivät keräämässä saatavansa. (4

Ensimmäinen kirjallinen maininta Kuurmanpohjan asutuksesta on maakirja vuodelta 1543. Siinä kerrotaan, että Kuurmanpohjan kylässä oli kuusi täysverollista taloa: Lemmityinen (Lemetti), Seppä, Lukkarinen ja Suikkanen. Kärättilässä oli kaksi täysverollista taloa: Kärätti ja Karhi. Asutus oli syntynyt vesistöjen varsien saviperäisille maille. Vanhojen kantatilojen talouskeskukset sijoittuivat vesistöjen varsilla olevien mäkien rinteille. Tällaisia kantatiloja olivat Hosmäki, Pullero, Lemmetynmäki, Hatakanmäki, Monnonmäki, Hiir-Salakka ja Räikkösenmäki.

Rajaseudun rauhattomat olot estivät väestön kasvun ja asutus laajeni vasta pidemmän rauhanjakson aikana Suomen sodan 1808 - 1809 jälkeen. Jääski oli kuitenkin ennen talvisotaa kasvanut suureksi pitäjäksi, jossa yli 21 000 asukasta. Talvisodan jälkeen asukasluku oli pudonnut 5000 henkeen, mutta luovutetun alueen takaisin valloittamisen jälkeen vuonna 1942 asukasluku nousi taas noin 16 000 asukkaaseen.

Vuoksi virtasi keskellä pitäjää ja jakoi sen kahtia. Maatalouden lisäksi Jääskellä oli koskiensa ja hyvien liikenneyhteyksien vuoksi myös oivalliset edellytykset teollisuuden harjoittamiselle. Ennen talvisotaa Enso oli Jääsken huomattavin teollisuusyhdyskunta. Tuolloin Jääsken kunnassa oli yhteensä 60 kylää. Kuurmanpohjan kylä oli Jääsken väkirikkaimpia, siellä oli kuusikymmentä taloa. Kylä oli luonteeltaan suurkylä, eli siinä talot oli rakennettu tiheäksi ryhmäksi, toisin kuin hajalleen sijoitetuissa seutukylissä. (5

Vuoden 1940 rauhan raja halkaisi Kuurmanpohjan kylän kahtia. Luovutetusta Karjalasta evakuoitiin 430 000 asukasta, mikä oli 12 % ???? Suomen tuolloisesta väkiluvusta. Syksyllä 1945 tehdyn Jääsken kihlakunnan väestön sijoitussuunnitelman mukaan Kuurmanpohjan, Kärättilän ja Lokkarilan kylien asukkaiden sijoituskunnaksi tuli Elimäki. Valtaosa Jääsken alueesta oli jäänyt Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle ja Suomen puolelle jäi niin pieni osa, ettei sillä ollut elinmahdollisuuksia. Niinpä Jääsken kunnallislautakunta esittikin sisäasiainministeriölle kunnan laajentamista elinkelpoiseksi 20 000 asukkaan tehdasyhdyskunnaksi. Perusteluksi esitettiin Jääsken kunnan edellytykset taloudelliseen itsenäisyyteen ja sen historiallinen asema Karjalan vanhimpana kuntana. Tämä suunnitelma ei toteutunut, vaan Jääsken kunta lakkautettiin sotien jälkeen vuonna 1948, koska. Suomen puolelle jäänyt alue liitettiin Imatran kauppalaan sekä Joutsenon ja Ruokolahden kuntiin. Joutsenossa on edelleen Kuurmanpohjan kylä. (6

NIMISTÖ

Jääsken Kuurmanpohjan kylä mainitaan Suur-Jääsken maakirjassa ensimmäistä kertaa vuonna 1557. Tuolloin Kuurmanpohjassa oli kuusi verotettavaa taloa: Lemmittyinen (Lemetti), Seppä, Lukkarinen ja Suikkanen sekä Kärättilässä kaksi verotettavaa taloa: Kärätti ja Karhi. (7

Kuurmanpohjan nimi viitaa siihen, että asutus on alkanut Kuurmanjärven luoteispäästä. Tutkija Raili Aben mukaan Kuurmanpohja kuuluu nimenä niin kutsuttuihin asemanimiin, jotka ilmaisevat paikan sijainnin jonkun maastokohteen suhteen. Kuurma -termi tarkoittaa kapeaa lahden perää tai pohjukkaa. Se on usein esiintynyt muodossa kuuruma. Abe toteaa, että termi juontuu Jääsken murteen termistä kuurua, mikä tarkoittaa piilossa olemista. Kuurmanpohja on nimenä ilmaissut kylän sijainnin Kuurmanjärven suhteen. Järven nimi Kuurma tai Kuurmanjärvi on siis kylän nimeä vanhempaa kerrostumaa.

Vanhoissa, 1500-luvun lopulta peräisin olevissa asiakirjoissa kylän nimi esiintyy yleensä muodossa Kurumapohiaby. Seuraavalla vuosisadalla nimi on kirjoitettu Kwrumanpochia, Khorumanpåhia, Kurmanpohia ja Kurmanpochia. Muutos Kuurumanpohjasta Kuurmanpohjaksi lienee tapahtunut vähitellen 1600-luvun alussa. Viime vuosisadalla nimestä esiintyy vain lyhyempi muoto Kuurmanpohja. (8

Suur-Jääsken vanhoissa verokirjoissa 1500-luvulta on suuri joukko vanhoja pakanuuden ajoilta asti juontuvia nimiä, joista useat ovat suvun ja kylän nimiä. Vanhimmissa asukasluetteloissa vuoden 1543 vero- eli maakirjassa on myös paljon Kuurmanpohjassa esiintynyttä nimistöä, kuten Akkanen, Hallikainen (Hallikas), Hatakka, Ikävalko, Kaplanen, Kaplahainen (Kaplas), Kukkonen, Kurki, Montonen (Monto), Nenonen, Rasilainen, Räikkönen ja Vertanen. (9

KUURMANPOHJAN KOETTELEMUKSIA

Rajaseutuna Jääski on ollut aina rajakahakoiden ja sotien näyttämönä. Eri sotien rajanvedoissa Jääski on usein halkaistu kahtia ja ihmiset usein joutuneet jättämään kotinsa. Näin tapahtui jo venäläisten hävitysretkien aikana vuosina 1464 ja 1495.

Kirjallisissa lähteissä vuosina 1585 - 1586 nimeltä mainittu kuurmanpohjalainen sankari oli Olli Antinpoika Lemmitty, joka yhdessä toisen jääskeläisen urhon, Rouhialasta kotoisin olleen Pekko Pärttylinpoika Rouhiaisen kanssa sai verovapauden Yrjänä Boijelta. Nämä miehet olivat näet käyneet hävittämässä Käkisalmen ja Savonlinnan lääneihin pesiytyneitä metsärosvoja Tuomas Teppoisen partiojoukoissa ja siitä hyvästä heistä oli tehty vapaatalonpoikia eli knaapeja. Sodassa vammautuneen kuurmanpohjalaisen ratsumiehen Esko Sipinpojan vuonna 1558 myönnetty elatus muutettiin vuonna 1578 myös verovapaudeksi. Sittemmin Esko Sipinpoika joutui venäläisten vangiksi ja hävisi sille tielleen. (10

Pontus de la Gardie antoi Laatokan laivaston laivanpäällysmiehelle Jaakko Henrikinpoika Viborgille vuonna 1582 lahjaksi Lauri Lemmityn tilan. Tila oli verovapautta vastaan hänen hallussaan aina vuoteen 1599 asti. Samoilla seuduilla Kuurmanpohjassa eli Vuoksen rantakylässä sai vuonna 1583 toinenkin laivanpäällysmies, Matti Pekanpoika Posa, vapaatilan. Sittemmin venäläiset veivät Matti Posan vaimon ja lapset vangeiksi. (11

Karjalassa elettiin kovia aikoja vuonna 1572, jolloin venäläiset joukot hyökkäsivät maahan ja hävittivät karjalaisia kyliä. Heidän jälkeensä Karjala oli autio. Jääskessä venäläiset polttivat suurimman osan myöhempiä Antrean, Kirvun ja Rautjärven pitäjiä sekä osan Jääskeä ja Ruokolahtea. Myös Kuurmanpohjan kylä poltettiin tuolloin maan tasalle. Kuurmanpohja hävitettiin uudestaan sotavuosina 1590 - 1595 yhdessä neljänkymmenen muun Jääsken kylän kanssa. (12

Myös muissa sodissa Kuurmanpohja sai rajaseutuna osansa vihanpidosta. Uudenkaupungin rauha halkaisi vanhan Jääsken kahtia, jolloin Antrea joutui Venäjän puolelle ja siitä tehtiin oma pitäjä. Vuonna 1743 varsinainen Jääskikin joutui sitten Venäjän vallan alle. Pikkuvihan ajalta on säilynyt aiempaa enemmän kirjallista tietoa sodan koettelemuksista. Jääsken seuduilla pikkuviha olikin paljon isoavihaa verisempi ja ankeampi. Vuoden 1743 lokakuussa venäläinen kasakkajoukko vaelsi halki Jääsken ja 13. lokakuuta he polttivat Kuurmanpohjan kylän sekä kaikki sen lähistöllä olleet talot ja torpat. Väestö piileskeli metsässä ja kylä tuhoutui kokonaan viimeistä taloa myöten. Vuoden 1743 revisiomaakirjassa on maininta siitä, että kylän kaikki kahdeksan taloa oli poltettu ja ryöstetty. (13

Viipurista lähteneet pakolaiset alkoivat täyttää tiet ja kylän talot elokuussa 1914, kun Viipurissa pelättiin saksalaisten maihinnousua. Levoton kausi alkoi syksyllä 1915, jolloin venäläistä sotaväkeä tuli kylään linnoitus- eli patteritöihin. Töihin otettiin paikkakuntalaisia ja muualtakin tullutta siviiliväkeä. Majoitus järjestettiin paikkakuntalaisten taloihin. Rahaa alkoi virrata, sillä töistä maksettiin hyvin. Fortsan ja Sykerön kallioihin kahden puolen jokilaaksoa ehdittiin hakata ammus- ja räjähdysainevarastot sekä pellolle jokivarteen juoksuhaudat ja miehistösuojat. Työt toivat mukanaan myös keinottelua. Lähiseutujen metsiä raiskattiin hakkaamalla tarvittavaa puutavaraa siten, että jäljelle jäivät rinnankorkuiset kannot. Tämä vaihe oli kuitenkin lyhyt, sillä vallankumouksen puhjettua Venäjällä patterityöt keskeytyivät. Vuoden 1918 jälkeen linnoitukset purettiin pois. Myöhemmin Suomen valtio maksoi myös joitakin korvauksia maanomistajille. (14

Kansalaissodassa Kuurmanpohja joutui sotanäyttämöksi, kun punaisten päällikön Jalmari Parikan johtama 450 miehen osasto valtasi Penttilän kylä. Sen jälkeen rintama pysähtyi eikä edennyt Kuurmanpohjan kautta Jääskeen ja Ensoon. Arvi Sarviharju kertoo teoksessaan Poljetuilta poluilta, miten osasto eteni Hiirensillan yli Kuurmanpohjan tietä Jäljellä oli vain kaksi ja puoli kilometriä kylän keskustaan, kun kylän suojeluskuntaosasto teki vastahyökkäyksen ja punaiset vetivät joukkonsa Penttilän kylän laidalle. Rintamalinja kulki Kuurmanpohjasta Ahvolaan. Taisteluissa käytettiin myös tykistöä. Talven 1918 mittaan punaiset tekivät sitkeitä yrityksiä päästä Ensoon ja Imatralle. Kuurmanpohjassa käytiin kovia torjuntataisteluja. Yksi punaisten puolella ollut kuurmanpohjalainen poika, Pekka Kopperi, kaatui Kuurmanpohjan - suokumaan väliselle talvitielle valkoisten varmistuspartion yllättämänä hänen ollessaan viemässä hiihtäen viestiä punaisten puolelta Ensoon.

Helmikuussa siviilien piti paeta joksikin aikaa Vuoksen itäpuolelle. Rintama oli koko sen talven ajan vajaan kolmen kilometrin päässä. Ammunta kuului selvästi ja kranaatteja räjähteli pelloilla. Jänhiälän taisteluun osallistunut valkoisten joukkue: suutari Juho Ikävalko Antreasta, talollisenpoika Matti Jauho Penttilästä, talollisenpoika Matti Jyrkinen Kuurmanpohjasta, maanviljelijä Pietari Luukkonen Kärättilästä, talollisenpoika Pekka Rasilainen Kuurmanpohjasta, työmies Antti Rossi Räikkölästä, maanviljelijä Matti Turtia Kärättilästä ja maanviljelijä Elias Wederhorn Kuurmanpohjasta jäivät perääntymisvaiheessa punaisten vangiksi ja heidät teloitettiin ampumalla Saimaan jäällä Lappeenrannassa valtausta edeltävänä päivänä. Ampumisen jälkeen ruumiit silvottiin ja heitettiin avantoon, mistä ne naarattiin esiin jään sulettua. Vain yksi miehistä pääsi pakenemaan. (15

Talvi- ja jatkosodista Kuurmanpohjassa kerrotaan tässä kirjassa Erkki Haukan, Helka Lallon, Kalevi Lallon, Pertti Monnon ja Lauri Räikkösen artikkeleissa ja niitä sivutaan myös monissa muistelmissa.

KEHITYKSEN MERKKIPAALUJA

Maanviljelys oli vielä 1600-luvulla alkeellista, mutta asiakirjoista löytyy myös tietoja ennätysmäisistä viljelysmääristä. Kuurmanpohjalaisesta Antti Lemmitystä mainitaan, että hän kylvi neljätoista tynnyriä. Hän oli myös huomattava karjan kasvattaja, jolla oli vuoden 1623 - 1624 karjaluettelossa kahdeksan hevosta, kaksikymmentäkaksi lehmää, neljäkymmentä lammasta ja yksitoista sikaa. (16

Jääsken pitäjänkokouksessa palkittiin ansioituneena kuurmanpohjalaisena Antti Snikkari, joka oli kolmen vuoden aikana raivannut kuusitoista tynnyrinalaa uutta peltoa. Tämä uudisraivaus liittyi murrosvaiheeseen, jossa siirryttiin lopullisesti kaskeamisesta peltoviljelyyn. Vaikuttaa siltä, että Jääskessä ja Kirvussa uudet menetelmät otettiin käyttöön nopeammin ja voimaperäisemmin kuin ympäristössä. (17

Maanteiden teko ja kunnossapito kuului maata omistavalle luokalle. Yleisten teiden kuntoon kiinnitettiin paljon huomiota jo 1600-luvulla. Vanhin kihlakunnan teistä oli Viipurin ja Saviniemen välinen tie. Toinen tie vei Viipurista Kilpeenjoen, Kuurmanpohjan, Meltolan, Siitolan lauttapaikan, Virmutjoen ja Hauklapin kautta Savonlinnaan. Nämä kaksi tietä olivat pääteitä, joten Kuurmanpohja sijaitsi varsin hyvien liikenneyhteyksien varrella. Vuonna 1643 asetuksen mukaisesti Karjalaan alettiin perustaa majataloja eli kestikievareita. Savonlinnaan kulkevat yöpyivät ja vaihtoivat hevosia Kuurmanpohjassa Lauri Lemetin kestikievarissa. Lauri Lemetin jälkeen kestikievarin pito siirtyi Matti Lemetille ja sitten Olli Lemetille. (18

Postinkuljetus järjestettiin Jääsken talvikäräjillä vuonna 1650, missä Jöns Heikinpoika Pihkalassa postitalonpojaksi. Hänen piti kuljettaa posti Viipurista Pihkalaan ja täältä Kuurmanpohjaan Paavo Matinpojalle, jonka puolestaan piti jatkaa kuljetusta Pekka Mellolle Meltolan kylään. Postitalonpojan virka ei ollut kovin haluttu, vaikka siihen liittyi verohuojennuksia ja vapautuksia muista rasituksista. (19

Kuurmanpohjan alueella asui myös upseereita puustelleissaan, jotka olivat heidän asuttavakseen annettuja taloja. Rykmentin puustelleista löytyy Kuurmanpohjasta kaksi mainintaa 1600-luvulta: vääpeli Yrjö Yrjönpojan ja vääpeli Matti Eskonpojan tilat. (20

Kuurmanpohjaan perustettiin uusi kestikievari vuonna 1845. Tämä liittyi liikenteen lisääntymiseen. Samalla lisääntyivät kuitenkin myös liikenteen ylläpitoon liittyvät paineet. Pitäjisssä nuristiin kestikievarilaitoksen vuoksi, koska se merkitsi sitä, että kestikievarissa piti olla aina valmiina tietty määrä hevosia hoitamassa matkustavaisten kyytejä. Tämä rasitus jaettiin manttaalin mukaan, kuten muutkin liikenteeseen liittyvät rasitukset. (21

Hiiren mylly- ja sahalaitos eliPitkäkosken mylly ja saha oli kylän vanhimpia yhteisyrityksiä. Se oli perustettu jo 1800-luvulla. Toinen varhainen yritys oli Siljanderin nahkaverstas, joka sijaitsi kylän keskustassa Viipuri-Imatra -maantien varressa. Samassa talossa pidettiin myös kauppaa. Toiminimi Patjas - Laitinen -sahan perustaminen Lemmetynmäelle oli vuoden 1926 paikkeilla huomattava tapaus Kuurmanpohjan historiassa. Sahan toiminta alkoi sen jälkeen kun kylä sähköistettiin vuonna 1928 Imatran voimalaitoksen valmistuttua. Saha loi työpaikkoja ja toi vaurautta puun hinnan kohoamisen myötä. (22

Jääsken pitäjän edullinen ilmasto ja hedelmällinen maaperä sekä vesistöjen kosket ja hyvät liikenneyhteydet loivat erinomaiset edellytykset paitsi maanviljelyksen, myös teollisen toiminnan harjoittamiseen. Vuosisadan alussa oli hankkeilla niin sanottu Kuurmanpohja-suunnitelma, jonka tarkoituksena oli perustaa valtava voimalaitos. Belgialainen pankkitoiminimi P & Mottart osti Rouhialan kosken vuonna 1912 ja siirsi sen pian pietarilaiselle voimansiirtoyhtiölle, joka osti myös Linnankosken. Pietarilainen yhtiö suunnitteli yhdessä müncheniläisen toiminimen Gebruder Hollingerin kanssa voimalaitoskanavan rakentamista Saimaasta Karsturannan kylän kohdalta Jääsken Kuurmanpohjaan. Näin Kuurmanpohjaan olisi tullut lähinnä Pietarin energiansaantia varten suurvoimalaitos, joka olisi tuottanut energiaa 60 metrin putouksessa. Tätä niin sanottua Kuurmanpohja-suunnitelmaa sanottiin myös Rattner -suunnitelmaksi pietarilaista yhtiötä edustaneen valtioneuvos Rattnerin mukaan.

Kuurmanpohja-suunnitelmaan kohdistui monenlaisia intohimoja. Harry Halénin kirjoittamassa taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspan elämäkertateoksessa Elämän ja kuoleman kello kerrotaan myös Kuurmanpohja-suunnitelmassa ja siitä, miten Aspa piti ideaa omanaan. Aspa oli ottanut asian esiin jo vuonna 1909 ja hän kävi vuosina 1912 - 1913 useita kuukausia Lontoossa neuvottelemassa hankkeen rahoituksesta ulkomaisen urakoitsijan saamiseksi. Rattnerin kiinnostuminen hankkeesta sai Aspan raivoihinsa ja hän hyökkäsi Aspan juutalaisuutta vastaan. Senaatti päätti lykätä suunnitelman ratkaisua toukokuussa 1914 ja samana vuonna hanke raukesi ensimmäisen maailmansodan myötä. Arvi Sarviharju kertoo muistojaan tästä Kuurmanpohja-suunnitelmasta artikkelissaan tässä kirjassa. (23

Maanviljelysseura oli ammatillinen yhdistys, joka toimi uusien ja edistyksellisten työtapojen airueena. Myös marttatoimintaan sisältyi monenlaista neuvontatyötä. Puutarhanhoito oli suosittua.

Osuustoiminta-aate sai kylässä vahvan jalansijan Jääsken osuuskaupan Kuurmanpohjan myymälän myötä. Osuuskauppaa käsitellään tässä kirjassa Erkki Laukan ja Helka Lallon artikkeleissa. Hugo Siljanderin talossa toimi myös yksityiskauppa. Arvi Sarviharjun muistojen mukaan tämän kauppiaan rouva oli ensimmäinen rouvaksi nimitetty henkilö koko kylässä.

Kärättilän seitsemän taloa ostivat vuonna 1918 lokomobiilin ja puimakoneen ja muodostivat koneyhtymän. Tämä oli kylän ensimmäinen konekäyttöinen puimakone ja se kierteli talosta taloon. Sama koneyhtymä hankki myös raamisahan. Myöhemmin puimayhtymiä syntyi useita. (24

Kansanhuollon kylänvalvojat huolehtivat köyhäinavun jakamisesta ruoka- ja vaateavustuksina. He huolehtivat myös Amerikasta tulleiden lahjoitusten jakamisesta.

SIVISTYSAATE KUURMANPOHJAN KOULUPIIRISSÄ

Viime vuosisadalla kiertokoulu ja rippikoulu olivat Kuurmanpohjassa ainoat koulusivistyksen antajat. Tosin jo tuolloin muutamat kävivät kirkolla pitäjän ensimmäisessä Niemen kansakoulussa.

Kuurmanpohjan kylässä aloitettiin kansakoulu naisopettajan voimin vuonna 1900. Kuntakokous päätti samanaikaisesti kahdeksan koulun perustamisesta. Kuurmanpohjan koululla oli alusta asti oma rakennus, jolle oli ensin etsitty paikkaa Lemmetynmäeltä, mutta joka rakennettiin lopulta keskeiselle paikalle joen varrelle. Kuurmanpohjan koulupiiriin kuuluivat Kuurmanpohjan, Kärättilän ja Lokkarilan kylät.

Koulun ensimmäisenä opettajana toimi Aura Vilkas (myöhemmin Immonen). Toiseksi opettajaksi valittiin Iida Savolainen, joka toimi tehtävässään vuosikymmenten ajan aina talvisotaan saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle. Vuonna 1921 palkattiin myös miesopettaja. Alakoulu alkoi vuonna 1927, jolloin sen opettajaksi tuli oman kylän tyttö Elsa Hanski (myöhemmin Salmi).

Kunnanvaltuuston pöytäkirjoista ilmenee, että oppilaiden terveys oli kohtalaisen hyvä ja käytös yleensä hyvä. Vähävaraisille oppilaille annettiin vaateavustuksia. Jääsken kunnasta ei kuitenkaan aina hellinnyt rahaa koulun kuluihin. Vuonna 1922 esitettyä urkuharmonin hankintaa pidettiin liiaan kalliina ja tähän tarkoitukseen anottu 7 000 markkaa evättiin. Myönteisen päätöksen sai sen sijaan Kuurmanpohjan koulun johtokunnan anomus sähkövalojen laittamisesta koululle kiireellisesti vuonna 1926. (26

Uusi kaksikerroksinen kansakoulurakennus rakennettiin vuonna 1927, jolloin juuri alkanut alakansakoulukin sai siitä tilat ja oppivelvollisuus astui täyteen voimaan syksyllä 1927 (27. Uuden koulun piirustukset oli laatinut Viipurin läänin maanviljelysseuran rakennusmestari Y. Hagberg. Alakerrassa oli kaksi luokkahuonetta ja koulukeittola, yläkerrassa olivat kahden opettajan asunnot. Samalla kertaa juhlittiin sekä Kuurmanpohjan koulun 25-vuotisjuhlia että uuden koulun vihkiäisiä. Sanomalehti Ylä-Vuoksessa kerrottiin 3.12.1927 juhlien runsaasta ohjelmasta, kuorolauluista, puheista, onnitteluista ja runonlausunnasta. Opettaja Iida Savolainen esitti juhlassa koulun 25-vuotishistoriikin ja katsauksen uuden koulun syntyyn. (28

Johtokunnan puheenjohtajina toimivat Heikki Luukkonen, Tuomas Rautio (vuoteen 1927), Antti Rasilainen (1928-30), T.J. Virolainen (1931-33), Juho Vertanen (1934-39) ja Juho Hatakka (1942-44).

Yläkoulun opettajina olivat Aura Vilkas (Immonen) (1900-02 ja 1925), Iida Savolainen (1902-39), Lauri Hyvärinen (1921-23), Signe Rani (1924), Laine Sipinen (1926-27) sekä Edvin Salmi (1927-39 ja 1942-44)

Alakoulun opettajana toimi koko ajan Elsa Salmi, os. Hanski (1927-39 ja 1942-44). (29

Yleissivistävän jatkokoulutuksen kannalta keskeisiä oliivat kansanopistot ja maamieskoulut. Kuurmanpohjasta mentiin Sairalan evankeliseen kansanopistoon. Ammatillinen koulutus haettiin Uudenkirkon maamieskoulusta tai Ylä-Vuoksen maamieskoulusta Antreasta.

Kuurmanpohjan piirikirjaston toiminnasta on säilynyt joitakin vuosi- ja tilikertomuksia. Kirjastonhoitajaksi on merkitty opettaja Iida Savolainen vuodesta 1906 alkaen, mutta kirjaston virallisena perustamisvuotena on asiakirjojen mukaan vuosi 1911, jolloin lainaus aloitettiin. Jääsken kunnan kuntakokous vahvisti Kuurmanpohjan piirikirjaston säännöt 4.7.1914. Kunnanvaltuustro valitsi kirjaston johtokunnan, jonka puheenjohtajana toimi Iida Savolainen vuodesta 1906 alkaen. Lainausoikeus oli jokaisella Kuurmanpohjan koulupiirin asukkaalla. Vuoden 1925 Kuurmanpohjan piirikirjaston vuosi- ja tilikertomuksen mukaan kirjastossa oli tuolloin 238 sidettä. Vuoden kuluessa kirjastoa käytti 45 henkilöä. Lainaksi annettiin 211 sidettä, joista 165 oli kaunokirjallisuutta ja 46 tietokirjallisuutta. Kirjastoa pidettiin auki sunnuntaina kello 15 - 16. Koulun päiväkirjoista käy ilmi, että oppilaille pidettiin myös erityisiä kirjastotunteja. (30

Ajan tavan mukaan koulu toimi kylän monien vapaiden sivistysharrastusten keskuksena. Koululla järjestettiin isänmaallisia ja hengellisiä juhlia sekä vuotuiset joulukuusi- ja kevätjuhlat. Kotikasvatusyhdistys järjesti kodin päivät sekä vuotuiset äitienpäiväjuhlat. Teatteriharrastus oli vahva, samoin raittiusseuratoiminta. Myös kunnan kiertävä terveyssisar piti vastaanottoaan koululla.

Kylässä toimi kuoro opettaja Aura Vilkkaan (myöhemmin Immonen) ja opettaja Iida Savolaisen johdolla. Kirkkokuoro piti harjoituksensa koululla ja sitä kävi harjoittamassa kanttori Toivo Räikkönen. Kuoro teki retkiä naapurikyliin ja julkaisi omaa lehteä. Myöhemmin sen johtajana toimi opettaja Edvin Salmi.

Koululla kokoontui myös Kotikasvatusyhdistyksen opintokerho. Monet kylän nuoret kävivät kansanopiston tai maamieskoulun ja kotikylään palattuaan he virittivät eri taloissa kokoontuneen nuorten kerhon, jossa pidettiin alustuksia eri aiheista, laulettiin ja leikittiin. Kerhotyön innostajina olivat Elsa Hanski ja Toivo Vederhorn.

Kuurmanpohjassa oli vuosisadan alussa myös nuorisoseuratoimintaa, joskaan se ei muodostunut pitkäaikaiseksi. Nuorisoseura järjesti kuitenkin suuria kesäjuhlia Ensosta tuotettuine torvisoittokuntineen. Kuurmanpohjassa toimi jonkin aikaa myös työväenyhdistyksen paikallisosasto, joskaan toiminta ei ollut kovin laajaa.

Nuoriso kokoontui kesäaikana kahden kiikun luona. Toinen kiikku oli Lemmetynmäellä tasaisella Hakamäen kalliolla ja toinen Hatakanmäellä. Kiikut olivat niin sanottuja säärikiikkuja. Kylän pojat kunnostivat kiikut pääsiäiseksi ja juhannuksena pidettiin Hakamäellä kokkojuhlat, joissa leikittiin piirileikkejä. (31

POLIITTISET JA AATTEELISET VIRTAUKSET

Nuorsuomalainen puolue oli vuosisadan alkupuolella elinkeinorakenteeltaan maanviljelysvaltaisessa kunnassa vallitseva poliittinen suuntaus. Uusi poliittinen herääminen alkoi Arvi Sarviharjun muistojen mukaan 1920-luvulla, jolloin Maalaisliitto alkoi vallata jalansijaa ja siitä tuli kunnassa varsin pian poliitinen voittaja. Isänmaallinen Kansanliike ei saanut Kuurmanpohjassa paljon jalansijaa.

Vanhin paikkakunnalla levinnyt lehti oli Viipuri -lehti. Lisäksi olivat nuorsuomalaisten Karjala, Edistyspuolueen Karjalan aamu ja Maalaisliiton Maakansa sekä paikallislehti Ylä-Vuoksi.

Aikakauslehdistä tärkeimmät olivat Kotikasvatusyhdistyksen Koti-lehti, raittuslehti Koitto ja marttojen Emäntälehti.

Viitteet

Lähteet