KUURMANPOHJAN MARTAT



Helka Lallo o.s. Ikonen


On ilo kirjoittaa Kuurmanpohjan Marttayhdistyksen yli 70 vuotta jatkuneesta taipaleesta, joka muuttuneissa olosuhteissa ja vakavasta takaiskusta huolimatta jatkaa virkeänä ja elinvoimaisena kehityksen ja henkisen vireyden ylläpitäjänä kyläkunnassamme. Kun muistaa kaikki ne muutokset ja vastoinkäymiset, jotka tämä rajayhdistys on kokenut, ei olisi ollut ihme, jos happi olisi loppunut ja yhdistys kuollut veren vähyyteen. Mutta näin ei ole käynyt.

Marttatyö oli 15 innokkaan naisen voimalla aloitettu kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1926 Vertasen (Poron) suuressa tuvassa. (Tuolta paikalta oli viime vuosisadalla palanut talo ja siitä tuo Poro -nimitys.) Oltiin uuden jännittävän asian edessä. Piti opetella sääntöjen mukaiset pöytäkirjojen teot ja rahavarojen selvittelyt. Tarkoituksena oli kehittää Kuurmanpohjan, edistyksellisen kylän, naisia tiedoissa ja taidoissa.

Tyypillisiä alkuajan toiminnalle olivat pitkät ruoka-, kudonta- ja liinavaatekurssit. Suuriin tupiin kokoonnuttiin joukolla ompeluiltoihin ja juhliin tultiin perheittäin. Isännät olivat arpoja ostamassa, sillä rahathan olivat heidän lompakoissaan. Retket kuuluivat alusta asti ohjelmaan, vaikka monen retkeläisen ilo saattoi päättyä linja-autossa ylen antamiseen jo ensimmäisessä mutkassa.

Lama ja työttömyys 30-luvulla vetosivat Marttojen järjestöön ja vaikuttivat toimintaan. Jokaista Marttaa kehotettiin auttamaan hätää kärsiviä ja pantiin toimeen keräys sitä varten.

Olosuhteiden sanelemana järjestettiin mielenkiintoinen kilpailu - kävellen neulominen - Karja kulki etäällä laitumella ja naiset niitä ajellessaan joutuivat paljon kävelemään. Sen kaikenajan saattoi käyttää hyödyksi neuloen. Tästä hauskasta kilpailusta ei kuitenkaan ole merkintää voittajista.

Martat ovat aina olleet herkästi ajan hermolla. Hankittiin yhteiset, tarpeelliset koneet. Pellavanloukutuskone tuotti murhetta. Sitä käytettiin ahkerasti ja sitten korjattiin. Käytettiin korjaamattomana ja taas korjattiin

Ajankohtaisiksi tulivat myös puukenkäkurssit ja pula-ajan ruokakurssit. Kun vielä mainitaan sankarivainajat, sota-orvot ja sotakummilapset, ei kenellekään jää epäselväksi, millä vuosikymmenellä liikutaan. Moni tyttö oppi noina vuosina keritsemään lampaan ja jalostamaan villan omin toimin sukiksi, lapasiksi, kypärän suojuksiksi ja muiksi tarvikkeiksi, jota rintamilla kipeästi tarvittiin. Ja Kuurmanpohjan Martat toimivat innolla, vaikkakin suruviesti usein tuotiin kylään ja elämä muutenkin oli täystyöllistettyä ja jatkuvan epävarmuuden täyttämää.

Maaliskuun kolmastoista päivä vuonna 1940 muutti ratkaisevasti koko kylän elämän. Valtakunnan raja vedettiin Jääsken pitäjän Kuurmanpohjan kylän halki. Silloin me kaikki itkimme. Kuukausia raastanut epävarmuus tiivistyi: miten käy meidän maamme, miten Karjalan, miten Kuurmanpohjan?

Ylä-Vuoksessa kerrottiin 21.1.1943 Jääsken Marttayhdistyksen vuosikokouksesta. Uutisesta saa kuvan vireästä toiminnasta koko kunnan alueella 17 kyläkerhon voimin. Vuosikokouksessa oli läsnä 50 - 60 marttaa. Yhdistyksen johtokuntaan vuodeksi 1943 valittiin muiden muassa emäntä Lyydia Luukkonen Kärättilästä ja emäntä Maria Räikkönen Kuurmanpohjasta.

Marttatyö kaiken muun kehityksen keralla luonnollisesti katkesi. Tuntui, että kaikki olikin ollut turhaa, kun se näin yhdellä iskulla lyötiin matalaksi! Mutta kun ihmiset vähitellen 40-luvulla asettuivat juurilleen tänne rajan pintaan, alkoi marttatyö nostaa päätään. Ihmisiä ja taloja oli vähän, koska suurin osa kylästä oli rajan takana ja ihmiset rakensivat elämäänsä evakkopitäjissään, mutta kuitenkin Itsenäisessä Suomessa. Kuurmanpohjassa alettiin marttatyö omana kerhona, joka uusien olojen vakiinnuttua liittyi Imatran Rajaseudun Marttayhdistykseen. Kerhojen kesken oli tuona aikana paljon yhteistoimintaa.

Toimintamuotoja ei tarvinnut keksiä, sillä kaikkea tarvittiin uusiin asuntoihin. Martat hankkivat muun muassa kangaspuita ja astiastoja vuokrattavaksi eri tilaisuuksia varten. Kuurmanpohjan uudella koululla pidettiin vuonna 1951 kymmenviikkoiset kutomakurssit, joiden töitä vieläkin moni ihaillen katselee ja myöhemmin vielä kolmiviikkoiset ompelukurssit. Tuon pitkän kutomakurssin kurssikronikan viimeinen säe oli vetoava:

Hyvät miehet, hyvät pojat!
Teillekin on sanat kovat.
Kun näin naiset puolestansa
kaunistavat kotejansa,
tuokaa kortenne te kekoon.
Käykää nyt jo maalin tekoon.
Silloin vasta luonnistuu,
kyläkunta kaunistuu. -

 Seuraavana kesänä moni talo sai uuden värin.

Vuonna 1971 perustettiin oma yhdistys, Kuurmanpohjan Marttayhdistys. Jäsenmäärä oli tuolloin 75. Ensimmäisenä puheenjohtajana oli Liisa Kallio ja sen jälkeen Elvi Hatakka, Kaija Kaplas sekä vuosikymmenen vaihtuessa Anja Tuomikoski, jonka aikaa leimasi muun vireän toiminnan ohella liikunnallinen ohjelma. Viisas liikunta, vireä sydän. Tämän jälkeen on puheenjohtajana ollut Eeva Partanen, sihteerinä Eija Parvinen ja rahastonhoitajana Salme Väkevä.

Vaikka vuosittain on toteutettu marttatyön yhteisiä ohjelmia avoimesti yhdessä ja käsitelty ihmissuhteita arkielämässä ym., ovat erityisesti juhlat koonneet koko kylän yhteen. Merkittävin lienee vuosittainen itsenäisyysjuhla yhdessä seurakunnan ja rajavartioston kanssa.

Vuonna 1994 järjestettiin suuri Kotiseutupäivä kaikille eri puolella Suomea asuville ja nykyisille kuurmanpohjalaisille. Se antoi paljon työtä ruokineen, kahveineen ja runsaine ohjelmineen, mutta myöskin paljon iloa, sillä ihmiset tapasivat toisiaan vuosikymmenten jälkeen. Runsas osanottajajoukko toivoi uutta vastaavanlaista tilaisuutta.

Pääosan yhdistyksen ohjelmasta muodostavat nykyisin kurssit ja havaintoesitykset piiriliiton neuvojien pitäminä, mutta vetäjä on yhtä usein löytynyt omasta joukostakin. Mainittakoon nahkatyökurssi ja miehille järjestetty hirviruokakurssi. Vuosittaiset retket ovat kuuluneet ohjelmaan kuten aiemminkin ja aina on pyritty tarjoamaan jäsenille ja koko kyläkunnalle monipuolista ohjelmaa ja yhdessä viihtymistä.

Kuurmanpohjan Marttayhdistyksessä tunnetaan kiitollisuutta niitä valistuneita naisia kohtaan, jotka vuonna1926 perustivat Kuurmanpohjaan yhdistyksen ja aukaisivat ladun, jota nykyinen yhdistys pirteänä jatkaa muuttuneissa oloissa, mutta samoin tavoittein.

Vuoden 1937 vuosikertomuksen päättävät sanat sopivat myöskin tälle päivälle: Tarvitaan vain hyvää tahtoa ja lujaa uskoa siihen viisaaseen johtoon johon kansamme on aina luottanut