MINÄ HÄNNÄNHUIPPU, PAHNANPOHJIMMAINEN



Irja Vento o.s. Monto


Olin kolmetoistavuotias, kun äiti kuoli vuonna 1938. Minulle jäi muistikuvia äidistä. Hän oli hyvin uskonnollinen, hiljainen ja kiltti ihminen. Useasti äiti ja isä kävivät ehtoolliskirkossa ja minä olin mukana.

Sota alkoi vuonna 1939 ja kaikki kahdeksan veljeäni joutuivat lähtemään rintamalle. Isän ja Lilja-siskon kanssa jäimme kotirintamatöihin. Rauhan tultua vuonna 1940 jouduimme lähtemään evakkoon. Raja tuli aivan kotimme nurkalle. Lipputangon taittoivat pihasta yli tien puomiksi. Karja täytyi ajaa 40 asteen pakkaseen ja kävelimme kahdentoista lehmän kanssa noin viidentoista kilometrin päähän Korvenkylään Ikävalkon taloon. Kun karjalle ei ollut ruokaa, täytyi kymmenen lehmää viedä teurastamoon, vain kaksi jäi itselle.

Keväällä raja kuitenkin siirtyi kaksi kilometriä siihen, missä se nytkin on ja pääsimme takaisin kotiin. Sitten vuonna 1941 alkoi uusi sota ja jouduimme taas lähtemään evakkoon. Menimme porukalla Pekka- ja Antti-sedän kanssa ja meitä olikin koko Monnon kolonna. Lehmien ja hevosten kanssa kävelimme kokonaisen viikon Juvalle saakka. Koko ajan oli kuuma ilma. Oli tukalaa kävellä aamusta iltaan, siinä väsyivät ihmiset sekä eläimet. Hevosen kuormassa oli jauhoja, joten leipää paistettiin välillä jossakin talossa. Maito lypsettiin maahan ja annettiin sotilaille siellä, missä heitä oli. Eräässä paikassa kun syötimme lehmiä, tuli isäntä ase kädessä, ojensi sen isää kohti ja sanoi: "Ukko, jos et lähde lehminesi, niin täältä pesee!" Minä pelkäsin sen ampuvan meidät. Perillä emme päässeet siihen taloon, johon meidät oli määrätty. Syötin lehmiä tien laidassa; istuin kannonpäässä ja itkin. Ajattelin, että mihin me nyt joudumme!

Siihen tuli kuitenkin eräs emäntä ja kysyi, mihin meidät oli majoitettu. Kerroin, ettei meitä oltu siihen taloon huolittu. Emäntä pyysikin tulemaan heille, koska heille ei ollut ketään määrätty. Hän oli meille pelastava enkeli ja niin parin päivän kuluttua muutimmekin heille. Siellä Paunosen talossa oli hyvä vastaanotto. Sauna oli lämmitetty ja oli ihanaa kylpeä pitkän ja rasittavan matkan jälkeen. Meidän ja talon karja oli yhdessä samalla laitumella, yhdessä teimme heinätyöt ja kaikkia talon töitä. Olimme kuin samaa perhettä. Syksyllä pääsimme takaisin kotiin. Siellä olivat viljat leikkaamatta ja heinätyöt tekemättä. Kolmistaan teimme pitkiä päiviä ja yötä myöten vielä lisää.

Lilja joutui sairaalaan vuoden1942 keväällä ja jäin isän kanssa kahden. Meillä oli silloin viisi lehmää. Lilja-sisareni kuoli vuonna 1943. Maaliskuussa minä jouduin sairaalaan, jossa jouduin olemaan kuusi kuukautta. Sieltä päästyäni menin toipumaan Poriin Aino-siskoni luo. Hän meni töihin ja minä hoitelin lapsia. Menin avioon vuonna 1947 ja Jari syntyi vuonna 1948. Jäin yksinhuoltajaksi vuonna 1950. Olin Enso Gutzeitilla töissä 17 vuotta ja nyt olen eläkkeellä.